Kaikessa, myös henkisessä toiminnassa, fyysisyys on perusta. Lihas ja ajatus voivat liikkua yhtä intensiivisesti.
Aloitin tammikuussa 2007 kauan suunnittelemani veteraaniyleisurheilun. Ratajuoksussa vetää puoleensa sen spiritualistinen kauneus, samoin kuin sen puritaaninen individualistisuus. Maksimaaliseen suoritukseen keskittyminen joskus monipäisenkin yleisön polttopisteessä lähestyy uskonnollista kokemusta. Verryttelyn, venyttelyn ja varusteiden riisumisen hartaan munkkimainen rituaali huipentuu räjähtävillä pikamatkoilla kerrasta-poikki-latauksen orgastiseen purkuun ja toivottavasti kaulassa roikkuvaan veikeään helyyn.
Kyky liikkua ratkaisee. Halusta pysyä liikkeessä. Halusta olla tilassa. Halusta olla itse flow.
Veteraaniyleisurheilussa ikäluokat kootaan aina viidestä vuosikerrasta. Toisin sanoen joka vuosi ilmestyy nuorempia ja nopeampia kilpailijoita omaan sarjaan, joten haasteeseen on vastattava ankaralla, itseään piiskaavalla harjoittelulla.
Kisat tuovat samaan noidankattilaan eri-ikäisiä kohtalotovereita, joiden kanssa on rentouttavaa rupatella viimeisimmistä drilleistä ja vammoista. Veteraaniurheilussa ei kannata ottaa itseään liian vakavasti: tärkeintä ei ole voitto vaan se, että jää eloon.
Ratakierroksen hurmaa. Plakkarissani on kaikenvärisiä SM-mitaleita pikajuoksuissa, viesteissä ja kolmiloikassa. Päälajini on 400 metriä, jossa ennätykseni on 59,69 vuodelta 2012. Helmikuussa 2017 voitin SM-hallipronssia 400 metrillä ja kesäkuussa 2017 rikoimme Pohjoismaiden ennätyksen 4×400 metrin viestissä. Edustan Helsingin Kisa-Veikkoja (HKV).
Lisäksi harrastan seinäkiipeilyä ja jalkapalloa (FC Kynä). Lautapeleistä kiehtovin on pikashakki.