19.6.2006

 

 

 

 

Strategia kohti parempaa tuhoa

 

Forssan kaupungilla on strategia. Kuulostaa pahalta. Strategiaan liittyy visio. Kuulostaa vielä pahemmalta. Strategian tähtäin on vuodessa 2017. Olen kananlihalla.
    Jos kaupunki ilmoittaa, että sillä on strategia, se tarkoittaa yleensä yhtä asiaa: kaupungilla on kriisi tai se on ajautumassa kohti sellaista.
    Ja kun visiolla on vuosiluku, se merkitsee yleensä takarajaa, johon mennessä kriisi täytyy korjata.
    Vaikuttaisi siltä, että Suomen kaikilla kunnilla on nykyään strategia, johon liittyy visio 2010, 2011 tai 2012. Tiedossa on siis paljon kriisejä. Siksi tarvitaan visioita.
    Visio tulee latinasta ja tarkoittaa tulevaisuudenkuvaa, hahmotelmaa – mutta myös näkyä tai harhanäkyä. Kylmästi sanottuna visio ei ole vielä totta vaan veikkaus. Siksi tarvitaan strategioita.
    Strategia on vanha sotatermi. Se tulee kreikasta ja on yhtä kuin sodankäynti- tai sodanjohtotaito.
    Pohjimmiltaan strategialla siis pyritään sodan voittamiseen. Urheiluun istutettuna se hakee oikeata taktiikkaa pelin voittamiseksi. Kunnallispolitiikassa sillä halutaan kääntää kuralle vinksahtanut talous taas oikealle kurssille.

Sotaoppeja on muodikasta soveltaa niin liike-elämässä kuin urheilussa, mutta politiikkaan ne eivät sovi. Kaupunkia ei voi johtaa kuin yritystä. Yrityksen tehtävänä on voiton maksimointi omistajilleen, mutta jos kuntapalveluista karsittaisiin kaikki, mikä ei tuota voittoa, vähiksi jäisivät palvelut.
    Toki rönsyjä löytyy kuntasektoriltakin. Kunnat joutuvat hakemaan oikeata balanssia verotulojen ja palvelujen tuottamisen välillä. Yksioikoisesti ahnehditaan lisää veronmaksajia ja leikataan palveluja.
    Sillä on riskinsä. Jos yksi kunta haluaa kasvaa, toisen kunnan on pienennyttävä. Joku kärsii aina.
    Kunnallispolitiikassa kasvun strategia on vielä pahempi kuin selviytymisen strategia. Paras olisi kultainen keskitie, eli tyytymisen strategia.
    Oletetaan, että perhe on kunta pienoiskoossa. Tuleeko perhe paremmaksi, jos vanhemmat tähtäävät parin kolmen lapsen sijasta viiteen tai kymmeneen lapseen? Ei tule. On oltava kiitollinen siitä, mitä on, ja vaalittava sitä kuin silmäterää.

Forssan päästrategisti, kaupunginjohtaja Tapani Venho, puhui äskettäisessä valtuustoseminaarissa tulevaisuuden keihäänkärkiprosesseista. Tosin, kun keihäänkärkinä ovat lapset, nuoret ja lapsiperheet, siitä tulee mieleen lähinnä inkvisitio.
    Sinänsä lastenkaupunki Forssa on loistoteema. Mutta saiko Matku liikuntahallinsa? Ei saanut. Strategian onnistuminen edellyttää sen toteutumista. Ja mieluummin alkaen heti kuin vasta vuonna 2017.
    Kaikkinensa strategia on ruma sana. Sen käyttö pitäisi kieltää kokonaan, koska se on vision lailla pelkkää sanahelinää, jonka taakse kunnanjohtajat ja virkamiehet piiloutuvat kovan paikan tullen.
    Meille kuntalaisille riittäisi, että virkamiehet hoitaisivat työnsä niin että meillä ei olisi valittamista. Siinä olisi strategiaa kerrakseen.

Jari Tammi

 


Jari Tammen Sivuääniä-kolumneja on julkaistu Viikkouutisissa vuonna 2006. Viikkouutiset ilmestyy mm. Suur-Forssan talousalueella (painos 42 000 kpl).