Jari huonon maun tyylioppaana

 

Meillä jokaisella on oikeus pimeään minään, ja kiroguru on minun valoisa minäni.

Tottakai kiroguru on rooli. Vähän niin kuin Ransu-koira tai Mustanaamio. Rooli antaa vapauksia ylittää rajoja ja tabuja, yllättää ja havahduttaa. Kiroguruna voin toteuttaa lönnrotiaalista intohimoani suomen kielen kartoittamattomiin alueisiin sekä kommunikoivan suomalaisen mielen, itse asiassa koko suomalaisuuden kaikuluotaamiseksi – ja samalla julistaa kaikelle kansalle tärkeinä pitämiäni asioita, kuten suvaitsevuutta. Olennaista on myös se, että kiroguru Jari Tammella erotutaan kirjailija Jari Tammesta.

Kiroguruksi tulin rakkauskirjeiden kautta. Järjestettyäni kansallisen kirjoituskilpailun, johon tuli peräti parituhatta vastausta, ja toimitettuani siihen perustuneen rakkauskirjeantologian (1992) halusin vastapainoksi jotain karskimpaa. Syntyi Suuri kirosanakirja (1993). Ja yhdeksäntoista vuoden jälkeen näiden alatyylisten, lingvistisesti epämääräisten ilmausten keruu ja tutkiminen ovat johtaneet siihen, että kirogurun työstäni on muodostunut elinikäinen riippakivi, ylväämmältä nimeltään missio.

 

Kironappi on kirogurun
tavaramerkki.

 

  Tuorein teos, Suuri ällösanakirja, on ollut tähän asti ylivoimaisesti hauskin sanakirjaprojekti. Jos Maammesanakirja luotasi suomalaisuuden ytimeen, Suuri ällösanakirja tunkeutuu kaikista kuplivimpiin pintakerroksiin. Suunnitelmissani on laajentaa kirogurun tuotantoa yhä tästäkin. Se, mitä on luvassa, riippuu paljon myös lukijoistani. Lukemalla ja ostamalla kirogurun kirjoja mahdollistatte kirogurun tulevat tempaukset.

Julkaistut tietokirjat:
Parhaat rakkauskirjeet – rakkauskirjeen käsikirja (1992, kuvitus Toni Brantberg)
Suuri kirosanakirja (1993, kuv. Kari Puumalainen)
Suuri kirosanakirja, 2. laitos (2002)
Suuri solvaussanakirja: haukkumasanat (2003)
Suuri kirosanakirja, 3. laitos (2007, kuv. Juho Juntunen)
Suuri vertailusanakirja (2008, kuv. Jari Tammi)
Maammesanakirja – lukukirja epäluuloisille, kateellisille ja itsekkäille suomalaisille (2009)
Suuri ällösanakirja – piinakiinaa pitkässä juoksussa (Pikku-idis 2011)

Seuraavaksi:
Työn alla useita kirjoja, mm. Suuri haistattelusanakirja ja Kirokismus

 

 

 


Kiroguru on uudisraivaaja
niin kieleen kuin mieleen.

KATSO MYÖS:
Kirogurun kotisivut
Kiroguru Kielikukkasessa
Jari kirjailijana