perjantaina 13. marraskuuta 2009

Romaani-ideoita 4 (scifi/fantasia)

Tässä jokunen romaani-idea scifi/fantasia-genren puolelle.

1. Aikakäsitys tuhottu: kaikki maailman asiat voivat tapahtua yhtä aikaa tai väärässä järjestyksessä. Ajasta ei piitata.

2. Teos alkaa sillä, kun pressitilaisuudessa esitetään dvd, johon on kuvattu elämää ja tunnettuja henkilöitä 1300-luvulta. Dvd on aito.

3. Vieraassa kulttuurissa on vallitsevana tapana kuolla elävänä ts. kokea omat hautajaisensa. Kuolema ilman omahautajaisia on rikos, joka vertautuu itsemurhaan. Päähenkilö joutuu ennenaikaiseen ruumiinsiunaukseensa virheen tai juonen takia.

Tunnisteet: ,

tiistaina 3. marraskuuta 2009

Kirjaideoita 14

Tässä taas jotain laatikonpohjalta raavittua:

Kiiltävälle paperille upeasti taitettu ja kuvitettu kahvipöytäkirja Suomen portsareista, roskakuskeista, ovikaupustelijoista ja kaupankassoista. Varma lahjaidea bisnesluokalle.

Poliittishistoriallinen sarja, joka keskittyy suurmiesten salaisuuksiin: Kekkosen salaisuudet, Mannerheimin salaisuudet jne.

Maailman huonoimmat -kirjasarja. Aihevalinta vapaa.

Opas nuorille äideille.

Tunnisteet: ,

torstaina 29. lokakuuta 2009

Kirjaideoita 13

Aika palata suosittuun kirjaidea-osioon:

Parhaat lahjaideat. Kuvitettu käytännön tietoteos parhaista (ja huonoimmista) lahja- ja tuliaisideoista – ja laadittuna tietenkin yhteistyössä lahja- ja erikoiskauppojen kanssa.

Kodinmyyjän tuunausopas. Tutkitusti on selvitetty, että jo pieni vaivannäkö lisää huomattavasti asunnon myyntiarvoa ja -nopeutta: lastenlelut piiloon, pöydänpinnat tyhjiksi, tuoreiden pullien tuoksu, tuoreita kukkasia näkyville jne.

Lisä- ja väriaineet. Hyödyllinen ja havainnollinen tietokirja sadoista, jopa tuhansista käytetyistä lisä- ja väriaineista, joista usein tunnemme vain kirjain/numerokoodin paketin tai pullon kyljessä. Seikkaperäiset selitykset kustakin aineesta, vaikutukset ja varoitukset.

Tuplasti parempi.
Monikkoperheen käsikirja. Joka vuosi Suomessa syntyy kaksoset noin 850 perheeseen, jotka kaipaavat erikoistietoa asiallisessa paketissa. Kolmosia syntyy noin 10 perheeseen. Väestöliitto on julkaissut aiheesta 82-sivuisen lehdykän, mutta markkinoille mahtuisi asiallinen ja tuhti opas, joka taatusti säilyttäisi kohtuullisen vuosittaisen myyntinsä.

Lamaopas.
Lamaanvarautumisen opas lamasta. Tämä tulee jo hieman myöhään, mutta siivoan senkin pois ideapankistani.

Tunnisteet: ,

torstaina 16. huhtikuuta 2009

Tuoksuvat kirjat

Kirjoja tehdään niin paperista, puusta kuin muovista, mutta miksei myös ruoasta?

Kuten joskus kolme vuotta sitten kiroguru-blogissani totesin, lasten kuvakirjat ovat parivuotiaille rakkaita esineitä: niitä pureskellaan, syödään, revitään ja rievotaan kansilaminaattia, kirjanselkiä ja sisäsivuja myöten. Siinä ei auta järkipuhe. Meidänkin kotona kymmenien lastenkirjojen kalutut ja silputut jäännökset päätyivät lopulta paperinkeräykseen, kun liikkumaan oppineet iltatähtikaksosemme pääsivät lukemisen makuun.

Mutta kuka on sanonut, että kirja olisi pyhä? Kirja on käyttöesine, joka tuntuu käsissä (ja maistuu suussa). Kaupasta saa aina uusia kirjoja tilalle. Loppuun revitty kirja on usein myös loppuun luettu kirja. Siis ylistys taaperoiden tavalle lukea kirjoja! Siinä olisi intohimoiselle aikuiselle kirjanrakastajallekin oppimista.

Eli miksei myös ruoasta tehtyjä kirjoja? No, vaikka kirjoja ei valmistettaisi ihan syötäväksi asti, tuoksutetut kirjat ovat teknisesti täysin mahdollisia. Kaikki on lopulta kiinni lastenkirjailijoista – tai innovatiivisista kustantajista. Valikoimaa hajuille ja mauille voisi lasten kuvakirjoissa mainiosti hyödyntää ja laajentaa.

Eikä vain lapsille. Me kaikki tunnemme paperin tuoksun ja annamme sille arvoa. Siksi aikuisten kirjoja, romaanejakin, voisi joskus aavistuksen esanssoida viettelevillä tuoksuilla: naisille orkideaa, miehille koneöljyä.

Tästä löytyy myös markkinoinnillisesti kiihottava näköala: kirjanmyyntiin saataisiin uutta kulmaa, kun kirjakaupassa useista vaihtoehdoista asiakas valitsisi alitajuisesti – kuinka ollakaan – juuri sen teoksen, jota olisi aavistuksen fragrantoitu.

Tunnisteet: ,

keskiviikkona 15. huhtikuuta 2009

Kirjaideoita 12

Tässä muutama lystikäs kirjaidea populaaritietokirjailijoille.

Aivojen käyttöopas: tie maalaisjärjen ihmeelliseen maailmaan.

Ajantapon käsikirja: 101 tapaa tappaa aikaa.


Puhu unissasi: unissapuhumisen jalo taito.

Tunnisteet: ,

lauantaina 4. huhtikuuta 2009

Romaani-idea 3

Kelajuttu. Esikuvana Franz Kafkan Oikeusjuttu, sovellus nykysuomalaisen asioinnista Kelan kanssa, ylivoimaiseen byrokratiaan hukkuminen. Päähenkilönä esim. pankkivirkailija, yh-äiti Korhonen, joka eräänä aamuna herää työttömänä ja joutuu karenssiin ilman että syy koskaan selviää. Mahdollisesti todellisuuspohjainen.

Tunnisteet: ,

perjantaina 3. huhtikuuta 2009

Kirjaideoita 11

Kauniin kevätperjantain kunniaksi pari SuurKirjaset-ideaa. Ne voi konvertoida Omituiset-sarjaksikin:

Suuri yhdistyskirja / Omituiset yhdistykset. Suomi on yhdistysten luvattu maa: 130 000 rekisteröityä yhdistystä. Kavalkadimainen läpileikkaus omituisista yhdistyksistä, seuroista ja kerhoista sekä fanklubeista. Elävä esimerkki: Suomen sekarotuisten koirien seura. Tietopaketti oman yhdistyksen perustamisesta.

Suuri verokirja / Omituiset verotukset. Verotuksen historia on täynnä uskomattomia vedätyksiä, mutta myös nerokkaita haravajärjestelmiä. Alkoholin verotus on ihan oma tapauksensa: 1600-luvulla kansan parissa keitettiin yleisesti viinaa, koska viinanpoltosta valtio sai tuhdit verotulot. Teoksessa läpikäydään huumorintajuisella ja lennokkaalla otteella paitsi suomalaisen verotuksen historiaa, myös sen sosiologiset vaikutukset. Hakusanakirjamaista luetteloa kaikista veroista, niin uusista kuin vanhoista.

Tunnisteet: ,

keskiviikkona 1. huhtikuuta 2009

Kirjaidea 10

Luulosairaan lääkärikirja. Hieman rennommalla kulmalla otettu lääkärikirja; eivät kokkauskirjatkaan ole enää pyhän tieteellisiä. Ehkäpä käänteinen lääkärikirja: sairauksia lähestytään oireista käsin eikä päinvastoin. Rauhoittava tyyli: ei jokainen flunssa ole tappava syöpä. Humoristinen kuvitus. Nimi kertoo kaiken ja inspiroi tulevaa tekijäänsä.

Tunnisteet: ,

tiistaina 31. maaliskuuta 2009

Kirjaidea 9

Ylpeydellä. Kahdensadan suomalaisen ylpeydenaiheet. Jokaisella on elämässään jotain, josta hän on erityisen ylpeä. Lyhyet kappaleet 200 suomalaiselta minä-muodossa kerrottuna, ilman turhia konstailuja. Joko tunnettuja henkilöitä tai sitten ihan tavallisia kansalaisia. Esipuheessa esille: ihmisillä on vain ylpeytensä, köyhimmilläkin, mitättömimmilläkin.

Lamanpiristykseksi. Ehtii vielä vaikka syksyksi, autonomian juhlavuoden kunniaksi, jos esim. Helsingin Sanomat tai Seura julistaa kirjoituskilpailun ja kokoaa parhaat kirjaksi.

Tunnisteet: ,

maanantaina 30. maaliskuuta 2009

Kirjaidea 8

Okei, aloitetaanpa viikko kirjaidealla, kun niistä niin pidetään.

Tee-se-itse-sivistyssanakirja: Luo itse omat sivistyssanasi.
Teoksessa annetaan palikat sivistyssanojen kokoamiseen: alkuosat ja päätteet selityksineen, prefiksit, johdokset ja yhdyssanat, kieliopilliset lainalaisuudet; lainasanan mukauttaminen mistä tahansa muun kielen sanasta jne. Tekijäksi suomen kielen maestro, huumorintajulla varustettuna. Apurahasta kymmenys meikäläiselle.

Tunnisteet: ,

perjantaina 27. maaliskuuta 2009

Kirjaidea 7

Huomasin masennuksekseni, että minulla on arkistoissani satoja kirjaideoita, jotka alkavat Suuri-sanalla ja päättyvät kirja-sanaan. Villitykseni lienee kummunnut Suuren kirosanakirjan ensimmäisestä laitoksesta (1993) ja siitä siinneestä SuurKirjaset-sarjasta, jonkinlaisesta populaaritietokirjojen ja yhden idean viihdekirjojen sekoituksesta, jollaisia nykypäivänä julkaistaan jo pilvin pimein. Vielä niihin aikoihin teosten nimetkin olivat hämäävän fraasimaisia, joten iskevät nimet, jotka kertoivat täsmällisesti teoksen sisällön, erottuivat joukosta.

Niihin ideoihini. Tässä yksi tyypillinen, kehitelläänpä hieman:

Suuri apinakirja.
Ideana rinnastaa apinalajit ja ihmistyypit. Kuva apinasta, otsikko ihmistyypistä, luonnehdinta alle. Esimerkiksi paviaanista Jääkiekkoilija, irvailevaa kuvailua aggressiivisesta käyttäytymisestä ja laumaeläimen ominaisuuksista. Ihmistyypit voivat viitata joko ammatteihin tai luonteenpiirteisiin. Vrt. Canettin Avainkorva, Theofrastoksen Luonteita jne, mutta raflaavammalla otteella. Varma hitti.

Jatkoidea: Suuri apinakirja 2: Politiikka. Yhdistetään apinavalikoima ja maamme poliitikot, ehkäpä koko istuva eduskunta. Käsittelytapa hellän humoristinen, semi-ilkeä, kuvat puhuvat puolestaan.

Tunnisteet: ,

maanantaina 23. maaliskuuta 2009

Innovoiva kustantaja

Jokaisella isolla kustantamolla on jatkuva itsetutkistelun paikka. Minkään kirjatalon asema maan kustantajakartalla ei ole itsestään selvä: se korreloituu (niin hyvässä kuin pahassa) voluumiin, mutta kuka on lopulta se kustantaja, joka menee edellä ja näyttää mallia?

Tänä päivänä valttia ovat uusiutumiskyky, innovatiivisuus ja ennen kaikkea nopeus. Luovuutta ja dynaamisuuttakin on useata sorttia. Noille ominaisuuksille voidaan antaa ihan uusia attribuutteja vapaasti hengittävässä kirjatalossa. Patenttiratkaisut, ideoiden kopioinnin asteelle jäävät kustannusvalinnat ja perusturvallisuudessa uinuminen jätettäköön ambitiovaisuille kilpailijoille. Näkijä-kustantajalla on rohkeutta kokeilla uusia konsepteja ja lyödä ne perustellusti läpi.

Siis anturat ja antennit ulos. Ulkoterritoriaalinen verkottuminen, kirjantekijäviljelmiä, ideahautomoja. Kirjailijatalleja kehitettävä. Hajanaisia klassikoita sarjoitettava. Uusia kotikirjastoja mallinnettava. Retroutuksia. Maailmalta ongittava uudentyyppisiä sattumia. Verkkosivuja kehitettävä ja uudistettava säännöllisesti. Tuotteistusta ulkomaisille markkinoille. Tilausteoksia ja -toimituskuntia täsmäprojekteihin. Eikö kirjan pitäisi olla Södikan, Otavan, Tammen tai Gummeruksen eponyymi?

Ilma on sakeanaan käyttämättömistä kirjaideoista: on vain ryhdyttävä järjestelmällisesti haravoimaan sopivia kirjankirjoittajia (huom. ei siis välttämättä aiempia kirjailijoita) ja kirjanaiheita, naittamaan ne yhteen ja houkuttelemaan oikean katon alle (esim. syöpäkirja Riki Sorsalta tai lastenkasvatusopas isille Pasi Rautiaiselta). Segmenttien painoarvot muuttuvat: esimerkiksi suurten ikäluokkien eläkkeelle jääminen vapauttaa vapaa-aikaa, jota kirja-alan on hyödynnettävä tarjonnassaan.

Suomessa kustantajat eivät perinteisesti innovoi. He lukevat kirjoja (jos ehtivät), tekevät päätöksensä mutu-tiedolla ja myyntitilastojen perusteella. Kirja-ala on rutikuiva kuin ruotsin tunnit: poissaolollaan loistaa kaikki se lennokas kekseliäisyys ja rohkeus uusiin aluevaltauksiin, näkemys siitä, mihin kustantamisessa on mahdollisuudet.

Mutta vika ei ole sen enempää yhtiöissä kuin kustantajissakaan, vaan järjestelmässä. Perinteisistä kustannustaloista yksinkertaisesti puuttuu se elin, se instrumentti, jolla homma hoidetaan kotiin. Vasta kun uusi strategia on valaistunut, organisaatio voidaan miettiä uusiksi ja henkilöstö päivittää uuteen uskoon. Siitä se lähtee.

Tunnisteet: ,

keskiviikkona 18. maaliskuuta 2009

Kirjaidea 6

Suuret derbyt. Keskitytään jalkapallon suuriin derbyihin ilmiönä, niiden yhteiskunnallisiin merkityksiin, historiaan jne, esim. Lazio–Roma, Inter–AC Milan, ManU–ManC, Celtic–Rangers.

Näkyy aiheesta nykyään löytyvän artikkeli Wikipediastakin.

Tunnisteet: ,

tiistaina 17. maaliskuuta 2009

Romaani-idea 2 (esihistoria)

Kun joen virtaussuunta kääntyi. Tammerkosken synty. Vuoksenniskan murtuminen. Suur-Saimaan tuho.

Siinä valinnaisia teemoja. Tässä esihistoriallisen romaanin perusideana on kuvata kivikautisten suomalaisten elämää, joka kulminoituu kokemuksiin dramaattisesta luonnonmullistuksesta sisävesistöissämme. Jääkauden jälkeisen maankohoamisen seurauksena Suomi oli kuin pöytä, joka alkoi nopeasti kallistua toispuoleisesti, mistä seurasi järvien tulvimista, murtautuvia koskia, uusia jokia. Kirjailijalla on valinnanvaraa poimia suosikkinsa.

Taustaa. Noin 13 000 vuotta sitten jää alkoi vetäytyä Suomen alueelta kaakosta luoteeseen ja idästä länteen, kunnes 7000–6500 eKr. koko maa oli vapautunut jäästä. Pohjanlahden alueella mannerjäätikkö oli painanut maan lommolle lähes kilometrin verran, ja suurin osa Suomesta jäi aluksi veden peittoon. Maa alkoi kohota nopeasti. Kohoaminen ei tapahtunut tasaisesti vaan nopeammin pohjoisessa. Sisävesissä muutos näkyi niin että pohjoisten laskujokien juoksu alkoi hidastua ja järvialueet tulvia, kunnes kohoava vesi mursi lasku-uomia etelään tai länteen. Esimerkiksi Imatrankoski ja Vuoksi syntyivät veden paineen murtaessa Salpausselän Vuoksenniskan kohdalta noin 3000 eKr. Se lienee ollut suurimpia mullistuksia, joita ihminen on ollut Suomessa näkemässä. Vesi aleni useita metrejä paljastaen valtavia ranta-alueita ja Suur-Saimaasta kuroutui monia itsenäisiä järviä. Voi vain kuvitella, miten dramaattisesti se vaikutti paikallisten asukkaiden elämään.

Tarkemmin sisävesiemme kehityksestä: Matti Huurre, Kivikauden Suomi (Otava 1998), ss. 35–37.

Tunnisteet: ,

perjantaina 13. maaliskuuta 2009

Kirjaideoita 5 (historia)

Tässä kaksi historiaan liittyvää kirjaideaa, pariksi tai yhdistettynä:

Suomen maailmanhistoria: ulkomaalaisten/ulkomaiden vaikutus Suomen historiaan.
Maailman Suomen-historia: suomalaisten/Suomen vaikutus maailmanhistoriaan.

Tunnisteet: ,

tiistaina 10. maaliskuuta 2009

Kirjaidea 4

K18 – lapsille sallittu? Käsikirja vanhemmille, miten suhtautua ja toimia alaikäisten lasten pelaamisen ja katselemisen suhteen.

Tarkoitettu niin kasvatus- kuin strategiaoppaaksi aikana, jolloin viihdetuotteiden ikärajoituksista ei välitetä pätkän vertaa. Selvittää lukijalle (ja lapselle) liian pleikkarin pelaamisen, elokuvien katselemisen ja netissä surffaamisen haittoja (hyödythän ovat tunnetusti vähäiset). Antaa ohjeita ja suosituksia lasten viihdekulutuksen rajoittamiseen. Teemoina mm. (ikä)rajoitukset, kiellot, suositukset, rangaistukset, kaupankäynti, valistus, tutkimukset, vanhemmuus, viattoman lapsuuden loppu.

Tunnisteet: ,

maanantaina 9. maaliskuuta 2009

Tuotettu kirjaidea 1

Tulen myöhemmin kertomaan kirjaideoiden tuottamisesta enemmän. Perusajatuksena kuitenkin on, että innovatiivinen kustantaja kehittelee helposti tilausteoksia, jotka koskettavat tiettyjä kohderyhmiä ja kosiskelevat myös mediaa erikoisella kulmallaan.

Tässä yksi esimerkki-idea tuotetusta tilausteoksesta:

Kuusi koiraa. Novellikokoelma kuudesta ihmissuhdetarinasta, joissa näkökulma kunkin päähenkilön koiralla. Lukijapinnan kattamiseksi ”kertojat” valitaan yleisimpien koirarotujen joukosta suomenajokoirasta kultaiseen noutajaan, lisättynä muutamalla harvinaisemmalla rodulla. Novellit tilataan kuudelta sellaiselta nimikirjailijalta, joilla kyseinen koirarotu on; haukkuvalla kertojanäänellä pitää olla tunnistettavat ominaispiirteensä, joilla esimerkiksi projisoida isäntänsä/emäntänsä kontrastisuutta.

Luku voi olla toinenkin, teoksen nimi ja tarinoiden toivepituudet sen mukaan. Ja jos Kuusi koiraa on myyntimenestys, seuraavaksi tuotetaan tietenkin Seitsemän koiraa jne.

Tunnisteet: ,

torstaina 5. maaliskuuta 2009

Lastenkirjaideoita 1

Tässä pari ideaa lasten kuvakirjoille:

1. Vilustunut lumiukko. Ideana se, että vilustunut pitäisi laittaa lämpimään, mutta lumiukkohan sulaisi, joten kokeillaan monia erilaisia tapoja, joilla lumiukko saataisiin lämpimäksi ilman sulamisvaaraa.

2. Sottainen sateenkaari. Sateenkaari menettää värinsä ja tulee aivan likaiseksi. Lapset tai eläimet lähtevät pesemään sitä.

Tunnisteet: ,

keskiviikkona 4. maaliskuuta 2009

Romaani-ideoita 1 (scifi/fantasia)

Tässä pari romaani- tai novelli-ideaa scifi/fantasia-genren puolelle, synkähköin yhteiskunnallisin kulmin:

1. Saadaan tieteellisesti selville, että kuolemanjälkeisessä elämässä jatkuu idyllinen paratiisi, jossa kuolleet jatkavat elämäänsä kuolinhetkensä ikäisinä. Dilemma: kuinka paljon ottaa irti tässä maailmassa ja missä iässä pitäisi kuolla, jotta tuonpuoleisessa ei olisi liian vanha? Mitä seurauksia yhteiskunnalle, kun ihmisistä tulee jossain vaiheessa itselleen tuhoisia (suicidal)?

2. Ihmiset eivät enää kuole. Kaikki sodissa, väkivaltaisuuksissa ja onnettomuuksissa kuolleet jäävätkin elämään keskuudessamme vakavasti vammautuneina, muistutuksena pahoista teoistamme, lisääntyen lukumäärältään ja prosenttiosuudeltaan jatkuvasti – kunnes lopussa kaikki tai lähes kaikki ovat vaikeasti vammautuneet.

Tunnisteet: ,

tiistaina 24. helmikuuta 2009

Kirjaidea 3

Suuri Suomi–Ruotsi-maaottelu on tuhti ja kattava tietokirja kaikesta mahdollisesta kilpailusta ja vertailusta näiden kahden tasaväkisen kansan kesken.

Urheilun (yleisurheilu, joukkuepelit, muut lajit) lisäksi käydään läpi kulttuuri, talouselämä, politiikka, maantiede, luonnontiede, historia, sodat sekä valitut tilastotiedot: nobelisteista väkilukuun, miljonääreistä pisimpään jokeen, vanhimmasta ihmisestä koirien määrään. Kaikkea voidaan mitata, kaikkea voidaan vertailla.

Jokaisesta kaksinkamppailusta annetaan pisteet, jotka lopuksi lasketaan yhteen. Hieman tarkoituksellista tuomaripeliä ja oikeita painotuksia (kieli poskessa) – niin eiköhän se riitä hoitamaan voiton kotiin. Olisi näet parempi riittää:

Kaupallisesti ajatellen isänpäivä/joulukaupan haastajaksi Guinnessin Suurelle ennätyskirjalle.

Tunnisteet: ,

torstaina 19. helmikuuta 2009

Kirjasarjaidea 2 (kustantajille)

Suomi on todellakin monikulttuurinen maa, mutta ei johtuen maahanmuuttajista (paitsi Helsingissä), vaan maakunnista. Suomi on pilkkoutunut moneen mikrovaltioon, joilla jokaisella on omat heimopiirteensä ja alakulttuurinsa: varsinaissuomalaiset, satakuntalaiset, pohjalaiset, hämäläiset, savolaiset, karjalaiset ja lappalaiset jakautuvat nekin omiin maakuntakeskuksiinsa, kaupunkeihinsa ja kyliinsä, jotka kaikki pitävät itseään omintakeisina suhteessa naapureihinsa.

Kurkataanpa jonkin pikkukaupungin kirjakauppaan. Löydät nopeasti erillisen hyllyn tai pöydän, jossa esitellään paikallisia kirjailijoita ja kotiseutukirjoja.

Isot kustantajat toimivat kansalliselta pohjalta: mikä myy Helsingin keski-ikäisille akateemisille naisille, yleensä riittää. Kuitenkin jokaisessa maakunnassa jokaista pikkukaupunkia myöten on omat kuhinansa, omat julkkiksensa, omat puheenaiheensa.

On siis painetta maakuntakirjailijoiden sarjalle. Paikallislehdet ja -radiot keskittyvät paikallisiin kirjailijoihin ja ilmiöihin, joten vetoapua markkinointiin tulee omasta takaa. Ja mitä suurempi paikallisjulkkis, sitä varmempi paikallismyynti. Joskus paikallisesta voi tulla jopa kansallinen bestseller.

Iso kustantaja voisi miettiä, miten tehdä tulosta (ja kulttuurityötä) maakunnallisuuden pohjalta. Isolla kustantajalla on koneistoa ja pattia vääntää haasteellisetkin ideat kultakaivoksiksi. Aku Ankan murrealbumit ovat mainio esimerkki.

Yhteinen tekijä sarjalle täytyy tietenkin löytää. Jos tyydytään nimeen Maakuntamestarit, voidaan tehdä uusintapainokset kanonisoiduista paikalliskirjailijoista.

Jos sarja on nimeltään Maakuntasankarit, otetaan avuksi kansanperinne ja tilataan tutkijoilta tai kulmakunnan kirjoittajilta teoksia Isontalon Antista Kuikka-Koposeen. Modernimmassa versiossa teetetään ihmiskuvat tämän päivän sankareista, olivat he sitten urheilijoita, poliisipäälliköitä tai pääluottamusmiehiä. Joka kaupungista löytyvät omat arjen sankarinsa.

Jos sarja on nimeltään Maakuntadekkarit, kirjamateriaalia voidaan lähestyä vaikka kirjoituskilpailun kautta. Vielä parempi, jos saadaan tilatuksi dekkari paikalliselta julkkikselta, oli hän sitten kaupunginjohtaja, poliittinen ääniharava tai koripallojoukkueen puuhamies. Millä kaupungilla ei ole vielä omaa dekkariaan?

Maakunnallisuutta voidaan hyödyntää myös muilla tavoin. Yksi idea voisi olla kirjasarja SM-liigan jääkiekkojoukkueista, oli muotona sitten fanikirja, historiikki tai kausireportaasi. Paikallislehtien urheilutoimittajat vääntäisivät nopeastikin napakat pokkarit, joita myytäisiin paikallistavaratalojen ja seurakauppojen lisäksi itse jäähalleissa samalla junioritoimintaa tukien.

Tunnisteet: , , ,

maanantaina 16. helmikuuta 2009

Kirjaidea 2

Kukkahattutäti: elintavat, asenteet ja reviiri.

Tunnisteet: ,

torstaina 12. helmikuuta 2009

Kirjaidea 1 (valokuvakirja)

Suomen kauneimmat Kelat. Valokuvakirja Suomen Kansaneläkelaitoksista.

Wikipedian mukaan Kelalla on palvelupisteitä yhteensä 451, joista toimistoja 263, sivuvastaanottoja 43 ja yhteispalvelupisteitä 145. Näin ollen kirjaan riittäisi hyvin 263 Kela-kuvaa. Kelan omilla sivuilla (jotka uudistuvat 14.2.) näkyy mallia, kuinka kaunista betoni on.

Jos teoksesta halutaan nykysuomalaisen arkirealismin klassikko, ehdotan tekijäksi Martti Lintusta, joka voisi hoitaa koko paketin valokuvaamisesta kuvateksteihin. Mielestäni kirjaa ei kannata lähteä toimittamaan suoraan Kelan omista kuvista, koska tällöin menetetään tärkeä road movie -tunnelma. Kela puhuttelee jokaista suomalaista, ja tämä teos on rujonkaunis läpileikkaus halki koko maan.

Idean inspiraationa on Viivi ja Wagner -strippi (HS 26.9.07), joka tietysti lisättäisiin esipuheeseen tai takakanteen. Mikäli leikkimieltä (ja budjettia) riittää, kustantaja ja tekijä voivat ajatella yhteistyötä piirtäjä-Juban kanssa. Wagner-sika olisi omiaan elävöittävänä vinjettikommentoijana.

Hyvällä suunnittelulla ja taitolla koko kansaan uppoava hitti.

Tunnisteet: ,

tiistaina 10. helmikuuta 2009

Kirjallinen leikki

Jatkoidea edelliseen.

Kustantaja kokoaa tallistaan kolme eri lajityypin fiktiokirjailijaa (esim. perusprosaisti, dekkaristi, scifi-kirjailija). Rinki saa ”salaiseksi tehtäväkseen” kirjallisen leikin: he sopivat keskenään yhteisestä sivuhenkilöstä, joka tulee esiintymään kunkin työn alla olevassa romaanissa. Kirjoitusvaiheen loppupuolella rinki vertailee ja viimeistelee vielä yhteisen sivuhenkilön detaljeja.

Romaanit julkaistaan ulos. Mediahuomio taattu. Samoin kumulatiivinen myynti.

Yleensä suosin kertaideoita tehokkaan impaktin vuoksi, mutta jos leikkimielisyyttä riittää uusille kokoonpanoille, sivuhenkilön sijasta voidaan kokeilla esim. henkilöautoa, jossa on sama rekisterikilpi, tai yhteistä tapahtumapaikkaa, jonka rinkikirjailijat istuttavat omaan romaaniinsa eri näkökulmin mutta yhteisin viittauksin.

Lastenkirjapuolella idea on sovellettavissa kuvitukseen: kolme eri lastenkirjojen kuvittajaa sopii keskenään hahmosta tai asiasta, joka tulee esiintymään kunkin kuvituksessa detaljina. He voivat myös sopia, että hahmot kommentoivat toisilleen tai välittävät tupuhupulupumaisen ketjuviestin. Oivalluksen riemu jätetään lukijoiden huostaan.

Tunnisteet: , , ,

maanantaina 9. helmikuuta 2009

Workshop

Luovan kirjoittamisen workshopit ovat yleisiä Amerikassa, mikä on yksi osasyy sille, että Amerikasta tulevat tämän ajan parhaat kirjailijat.

Iso suomalaiskustantaja voisi soveltaa workshopia oman tallinsa kirjailijoihin paitsi sitouttamismielessä myös kirjallisen laadun takuuvarmaksi kohottamiseksi. Workshopia voidaan ajatella kustantajan tarjoamana sateenvarjoapurahana.

Valistunut, Amerikasta hieman lisäoppiakin ehkä hakenut kustannustoimittaja toimii tutorin kaltaisena alkuunsaattajana kokoamalleen 5–6 kirjailijalleen. Yhtä aikaa uusimman romaaninsa kirjoittamisen aloittaneet kirjailijat ohjeistetaan tapaamaan säännöllisin väliajoin joko toistensa luona tai kustantajan osoittamissa tiloissa: he käyttävät ajan toistensa käsikirjoitusten ääneenlukemiseen, peilaamiseen, arvioimiseen ja niistä keskustelemiseen. Ideoita heitellään ja materiaaleja hiotaan. Istunnot jatkuvat 6–12 kuukautta eli sen ajan, minkä romaanien valmistuminen vaatii.

Lopputuloksena kustantaja saa kirjailijoiltaan kuusi käsikirjoitusta, jotka todennäköisesti ovat kuusi kertaa tavallista parempia.

Tunnisteet: , , ,

perjantaina 6. helmikuuta 2009

Kirjasarjaidea 1 (kustantajalle)

Fiksulla kansilinjalla mietityn romaanisarjan Uusia eurooppalaisia kirjailijoita valinnoissa katetaan järjestelmällisesti kaikki Euroopan valtiot. Kustakin maasta poimitaan suomennettavaksi sellainen alle nelikymppinen nouseva kirjailijatähti, joka omassa maassaan on saavuttanut yhteiskunnallisella kuvauksellaan ja omintakeisella tyylillään jonkinlaista tunnustusta, pöhinää ja kulttimainetta, mutta ei ole vielä noussut kansainväliseen tietoisuuteen.

Tämä kuuluu lähinnä sarjaan kulttuuriteot, mutta sattumat ja sitä kautta kaupalliset menestykset ovat todennäköisiä. Ja mikä tärkeintä, lukijakunta saisi aivan uusia herkkuja luettavakseen.

Mutta ei tässä kaikki. Iso suomalaiskustantamo voisi ajaa ideaa läpi koko EU:n tasolla. Näin olisi mahdollisuus luoda koko EU:n kattava modernin eurooppalaisen kirjallisuuden kirjasto. Jos jokaisessa unionin 27 jäsenvaltiossa julkaistaisiin oma 26 romaanin käännössarjansa, se tietäisi 702 rajat ylittävää teosta!

Tarjottavat nimikkeet saisivat vaihdella maata kohti, esimerkiksi Suomesta löydettäisiin helposti useampi sopiva kirjailijalahjakkuus. Uusien lukunautintojen lisäksi EU-kansat oppisivat tuntemaan toisiaan paremmin, mikä edistäisi yhtenäisyyttä ja rauhaa sekä laajentaisi kulttuuritietoisuutta. Euroopan unioni voisi hyvinkin kiinnostua rahoittamaan projektia unioninsisäisen kulttuurinedistämisen varjolla.

Tunnisteet: , ,