Myytävänä ihmisiä
Tänään uutisissa: joukko nimikirjailijoita noussut barrikadille. Syy: kirjailijoiden markkinoinnista ei huolehdita. Johtopäätös: kustantajilla pallo hukassa.
Pelimies tietää, että pallo on pyöreä. Että pimeälläkin puolella on elämää. Ja bisneksen pimeä puoli on tietysti inhimillisyys – kustannusalalla kaikki se ennustamattomuus, jota ilman kirjailijoilla ei olisi identiteettiä, jota ilman lukijat eivät rakastuisi ja tulisi uskollisiksi, ja jota ilman kustantajat eivät käärisi pennosiaan.
Kuten olen toitottanut, suomalainen kirjankustannus on nykyään pelkkää virkakoneistoa ja konttorikulttuuria. Jopa markkinointi on kuin suoraan 70-luvun puu- ja metalliteollisuudesta. Talonsisäinen synergia puuttuu: kirjahörhöt eivät tajua mitään markkinoinnista (johon kuuluu kirjailijoista huolehtiminen) eivätkä myyntitykit tajua mitään kulttuurista (johon kuuluu kirjailijoista huolehtiminen).
Tietääkseni Suomessa ei ole kuin yksi henkilö, jossa luontevasti yhdistyvät kulttuurin- ja markkinoinnintaju. Ja silti minuakin pidetään friikkinä: kulttuuriväki haukkuu mainospelleksi, markkinointiväki rajojenrikkojaksi.
Eletään murrosta, jolloin jopa insinööreiltä aletaan vaatia luovuutta ja innovatiivisuutta, arvoja ja asenteitakin (KL 20.10.09). Entä kustannusala? Hehkutetaan, että kirjalla menee paremmin kuin koskaan, vaikka pohja on huterammalla kuin koskaan. Kaiken lisäksi alalle on impattu nuoria karismattomia bisnesniekkoja, jotka kuvittelevat oppivansa kultturelleiksi pelkästään selailemalla yöpöydällään pitämiään syksyn uutuuksia silmät unihiekassa.
Kustannusala ei ole leikkimistä pankkikonttorin lasten puuhanurkassa. Haistaahan sen jo kaukaa: pallo hukassa.
Miksi kikkailla ja venkuloida, kun voi palata perusasioihin. Kirkkaasti nähtynä meillä on vain kirja. Monissa muodoissaan, paperilla, äänenä, bitteinä. Ja meillä on kirjailija. Veloissaan, täpinöissään, kipeiden lasten valvottamana, temppuilevan läppärin kiroamana, menkoissa, aviokriisissä, aallonharjalla, reissussa. Yhdistä ne oikein – ja kansa tulee ja lukee.
Pelimies tietää, että pallo on pyöreä. Että pimeälläkin puolella on elämää. Ja bisneksen pimeä puoli on tietysti inhimillisyys – kustannusalalla kaikki se ennustamattomuus, jota ilman kirjailijoilla ei olisi identiteettiä, jota ilman lukijat eivät rakastuisi ja tulisi uskollisiksi, ja jota ilman kustantajat eivät käärisi pennosiaan.
Kuten olen toitottanut, suomalainen kirjankustannus on nykyään pelkkää virkakoneistoa ja konttorikulttuuria. Jopa markkinointi on kuin suoraan 70-luvun puu- ja metalliteollisuudesta. Talonsisäinen synergia puuttuu: kirjahörhöt eivät tajua mitään markkinoinnista (johon kuuluu kirjailijoista huolehtiminen) eivätkä myyntitykit tajua mitään kulttuurista (johon kuuluu kirjailijoista huolehtiminen).
Tietääkseni Suomessa ei ole kuin yksi henkilö, jossa luontevasti yhdistyvät kulttuurin- ja markkinoinnintaju. Ja silti minuakin pidetään friikkinä: kulttuuriväki haukkuu mainospelleksi, markkinointiväki rajojenrikkojaksi.
Eletään murrosta, jolloin jopa insinööreiltä aletaan vaatia luovuutta ja innovatiivisuutta, arvoja ja asenteitakin (KL 20.10.09). Entä kustannusala? Hehkutetaan, että kirjalla menee paremmin kuin koskaan, vaikka pohja on huterammalla kuin koskaan. Kaiken lisäksi alalle on impattu nuoria karismattomia bisnesniekkoja, jotka kuvittelevat oppivansa kultturelleiksi pelkästään selailemalla yöpöydällään pitämiään syksyn uutuuksia silmät unihiekassa.
Kustannusala ei ole leikkimistä pankkikonttorin lasten puuhanurkassa. Haistaahan sen jo kaukaa: pallo hukassa.
Miksi kikkailla ja venkuloida, kun voi palata perusasioihin. Kirkkaasti nähtynä meillä on vain kirja. Monissa muodoissaan, paperilla, äänenä, bitteinä. Ja meillä on kirjailija. Veloissaan, täpinöissään, kipeiden lasten valvottamana, temppuilevan läppärin kiroamana, menkoissa, aviokriisissä, aallonharjalla, reissussa. Yhdistä ne oikein – ja kansa tulee ja lukee.
Tunnisteet: Kirjailijat, Kustantaminen
lähettänyt Jari Tammi
13:39
0 kommenttia:
Lähetä kommentti
<< Etusivu