Romaani-ideoita 4 (scifi/fantasia)

Tässä jokunen romaani-idea scifi/fantasia-genren puolelle.

1. Aikakäsitys tuhottu: kaikki maailman asiat voivat tapahtua yhtä aikaa tai väärässä järjestyksessä. Ajasta ei piitata.

2. Teos alkaa sillä, kun pressitilaisuudessa esitetään dvd, johon on kuvattu elämää ja tunnettuja henkilöitä 1300-luvulta. Dvd on aito.

3. Vieraassa kulttuurissa on vallitsevana tapana kuolla elävänä ts. kokea omat hautajaisensa. Kuolema ilman omahautajaisia on rikos, joka vertautuu itsemurhaan. Päähenkilö joutuu ennenaikaiseen ruumiinsiunaukseensa virheen tai juonen takia.

Kirjaideoita 14

Tässä taas jotain laatikonpohjalta raavittua:

Kiiltävälle paperille upeasti taitettu ja kuvitettu kahvipöytäkirja Suomen portsareista, roskakuskeista, ovikaupustelijoista ja kaupankassoista. Varma lahjaidea bisnesluokalle.

Poliittishistoriallinen sarja, joka keskittyy suurmiesten salaisuuksiin: Kekkosen salaisuudet, Mannerheimin salaisuudet jne.

Maailman huonoimmat -kirjasarja. Aihevalinta vapaa.

Opas nuorille äideille.

Kirjaideoita 13

Aika palata suosittuun kirjaidea-osioon:

Parhaat lahjaideat. Kuvitettu käytännön tietoteos parhaista (ja huonoimmista) lahja- ja tuliaisideoista – ja laadittuna tietenkin yhteistyössä lahja- ja erikoiskauppojen kanssa.

Kodinmyyjän tuunausopas. Tutkitusti on selvitetty, että jo pieni vaivannäkö lisää huomattavasti asunnon myyntiarvoa ja -nopeutta: lastenlelut piiloon, pöydänpinnat tyhjiksi, tuoreiden pullien tuoksu, tuoreita kukkasia näkyville jne.

Lisä- ja väriaineet. Hyödyllinen ja havainnollinen tietokirja sadoista, jopa tuhansista käytetyistä lisä- ja väriaineista, joista usein tunnemme vain kirjain/numerokoodin paketin tai pullon kyljessä. Seikkaperäiset selitykset kustakin aineesta, vaikutukset ja varoitukset.

Tuplasti parempi. Monikkoperheen käsikirja. Joka vuosi Suomessa syntyy kaksoset noin 850 perheeseen, jotka kaipaavat erikoistietoa asiallisessa paketissa. Kolmosia syntyy noin 10 perheeseen. Väestöliitto on julkaissut aiheesta 82-sivuisen lehdykän, mutta markkinoille mahtuisi asiallinen ja tuhti opas, joka taatusti säilyttäisi kohtuullisen vuosittaisen myyntinsä.

Lamaopas. Lamaanvarautumisen opas lamasta. Tämä tulee jo hieman myöhään, mutta siivoan senkin pois ideapankistani.

Myytävänä ihmisiä 2

Kumpia sitten pitäisi valita kustantamoiden johtoon (kuten WSOY ja Tammi näinä päivinä miettivät), kirja- vai talousihmisiä?

Pitääkö tuohon edes vastata? Rekrytoisivat paremmin. Tai mullistakoot organisaationsa.

Todellinen kustantaja tietää, että rahan vuoksi tätä ei tehdä. Tätä tehdään rakkaudesta kirjaan, vaikka tappiolla. Tappiollakin sitä tehdään vain siksi, koska ei osata markkinoida.

Yleisesti ottaen olen skeptinen markkinointiväen kyvylle hallita ihmissuhdeasiat. Vedetään roolia vailla substanssia. Tuprutetaan fraseologiaa, jargonia, hötöä. Ei siinä saa kontaktia. Ja uskokaa pois, kustannusalan markkinointiväki on samanlaista kuin muidenkin alojen markkinointiväki. Kirjailijoita pidetään vain taivaanrannanmaalareina, tekstinlatojina, välttämättömänä pahana. Heidät unohdetaan heti, kun kirjalla on kansi, jota myydä.

On turha selittää resurssipulasta. Kirjailijoita on voitava kuunnella, jokaiselle heistä on räätälöitävä oma markkinointinsa. Ja jos vielä osattaisiin mennä lateraaliseen ajatteluun ja innovointiin, personoitu markkinointi myös toimisi. Mutta se on jo liikaa toivottu.

Auttaa, jos tuntee tuotteen, ja vielä enemmän, jos tekijän. Kirjailija on kirjan paras markkinoija.

Kirjailijoiden identiteetti pitäisi laskea yrityksen pääomaan. Ja markkinointiväen pitäisi tajuta, että tuote se on kirjailijakin.

Myytävänä ihmisiä

Tänään uutisissa: joukko nimikirjailijoita noussut barrikadille. Syy: kirjailijoiden markkinoinnista ei huolehdita. Johtopäätös: kustantajilla pallo hukassa.

Pelimies tietää, että pallo on pyöreä. Että pimeälläkin puolella on elämää. Ja bisneksen pimeä puoli on tietysti inhimillisyys – kustannusalalla kaikki se ennustamattomuus, jota ilman kirjailijoilla ei olisi identiteettiä, jota ilman lukijat eivät rakastuisi ja tulisi uskollisiksi, ja jota ilman kustantajat eivät käärisi pennosiaan.

Kuten olen toitottanut, suomalainen kirjankustannus on nykyään pelkkää virkakoneistoa ja konttorikulttuuria. Jopa markkinointi on kuin suoraan 70-luvun puu- ja metalliteollisuudesta. Talonsisäinen synergia puuttuu: kirjahörhöt eivät tajua mitään markkinoinnista (johon kuuluu kirjailijoista huolehtiminen) eivätkä myyntitykit tajua mitään kulttuurista (johon kuuluu kirjailijoista huolehtiminen).

Tietääkseni Suomessa ei ole kuin yksi henkilö, jossa luontevasti yhdistyvät kulttuurin- ja markkinoinnintaju. Ja silti minuakin pidetään friikkinä: kulttuuriväki haukkuu mainospelleksi, markkinointiväki rajojenrikkojaksi.

Eletään murrosta, jolloin jopa insinööreiltä aletaan vaatia luovuutta ja innovatiivisuutta, arvoja ja asenteitakin (KL 20.10.09). Entä kustannusala? Hehkutetaan, että kirjalla menee paremmin kuin koskaan, vaikka pohja on huterammalla kuin koskaan. Kaiken lisäksi alalle on impattu nuoria karismattomia bisnesniekkoja, jotka kuvittelevat oppivansa kultturelleiksi pelkästään selailemalla yöpöydällään pitämiään syksyn uutuuksia silmät unihiekassa.

Kustannusala ei ole leikkimistä pankkikonttorin lasten puuhanurkassa. Haistaahan sen jo kaukaa: pallo hukassa.

Miksi kikkailla ja venkuloida, kun voi palata perusasioihin. Kirkkaasti nähtynä meillä on vain kirja. Monissa muodoissaan, paperilla, äänenä, bitteinä. Ja meillä on kirjailija. Veloissaan, täpinöissään, kipeiden lasten valvottamana, temppuilevan läppärin kiroamana, menkoissa, aviokriisissä, aallonharjalla, reissussa. Yhdistä ne oikein – ja kansa tulee ja lukee.

Tuoksuvat kirjat

Kirjoja tehdään niin paperista, puusta kuin muovista, mutta miksei myös ruoasta?

Kuten joskus kolme vuotta sitten kiroguru-blogissani totesin, lasten kuvakirjat ovat parivuotiaille rakkaita esineitä: niitä pureskellaan, syödään, revitään ja rievotaan kansilaminaattia, kirjanselkiä ja sisäsivuja myöten. Siinä ei auta järkipuhe. Meidänkin kotona kymmenien lastenkirjojen kalutut ja silputut jäännökset päätyivät lopulta paperinkeräykseen, kun liikkumaan oppineet iltatähtikaksosemme pääsivät lukemisen makuun.

Mutta kuka on sanonut, että kirja olisi pyhä? Kirja on käyttöesine, joka tuntuu käsissä (ja maistuu suussa). Kaupasta saa aina uusia kirjoja tilalle. Loppuun revitty kirja on usein myös loppuun luettu kirja. Siis ylistys taaperoiden tavalle lukea kirjoja! Siinä olisi intohimoiselle aikuiselle kirjanrakastajallekin oppimista.

Eli miksei myös ruoasta tehtyjä kirjoja? No, vaikka kirjoja ei valmistettaisi ihan syötäväksi asti, tuoksutetut kirjat ovat teknisesti täysin mahdollisia. Kaikki on lopulta kiinni lastenkirjailijoista – tai innovatiivisista kustantajista. Valikoimaa hajuille ja mauille voisi lasten kuvakirjoissa mainiosti hyödyntää ja laajentaa.

Eikä vain lapsille. Me kaikki tunnemme paperin tuoksun ja annamme sille arvoa. Siksi aikuisten kirjoja, romaanejakin, voisi joskus aavistuksen esanssoida viettelevillä tuoksuilla: naisille orkideaa, miehille koneöljyä.

Tästä löytyy myös markkinoinnillisesti kiihottava näköala: kirjanmyyntiin saataisiin uutta kulmaa, kun kirjakaupassa useista vaihtoehdoista asiakas valitsisi alitajuisesti – kuinka ollakaan – juuri sen teoksen, jota olisi aavistuksen fragrantoitu.

Kirjaideoita 12

Tässä muutama lystikäs kirjaidea populaaritietokirjailijoille.

Aivojen käyttöopas: tie maalaisjärjen ihmeelliseen maailmaan.

Ajantapon käsikirja: 101 tapaa tappaa aikaa.

Puhu unissasi: unissapuhumisen jalo taito.

Kustantamo 3.0

Kirjankustantamisen traditioiden kyseenalaistamisessa ja uuskonseptoinnissa voidaan mennä vieläkin pidemmälle. Koko kustannustoiminta voitaisiin periaatteessa työntää kokonaan verkkoon. Näin kirjankustantamo perustettaisiin wikipediamaiseksi virtuaaliyhteisöksi, jonkinlaiseksi open source -kustantamoksi. Toisin sanoen kirjaideointi, aineiston työstö ja tuotteistus (taitto) ennen painoon menoa voitaisiin kaikki tehdä tavallista suuremmalla kokoonpanolla ryhmäetätyönä, samoin markkinointi ja myynti.

Tämä jännittävä ajatus virtuaalikustantamosta pakottaa kuitenkin siirtämään painopistettä kirjan esineellistämisestä kirjan virtuaalistamiseen. Digitaalisten kirjanlukijoiden läpimurto on lähellä, kuten tiedämme, mutta onko siinä kaikki? Samalla joudutaan miettimään uudelleen ne taloudelliset mekanismit, joiden avulla digi/nettikirjallisuuden ”kustantaminen” on mielekästä.

Mutta luddidi voi kysyä, voiko kirja olla enää kirja, jos se menettää esineytensä? Se on maku- ja tapa-asia. Ehkä kirja menettääkin perinteisen formulansa kronologisena miljoonamerkkisenä tekstikoosteena. Ehkä tarina muuttuu hypertiedostoksi, kausaliteettiverkostoksi, linkistä linkkiin pomppimiseksi. Ehkä haluamme tulevaisuudessa lukea vain fonttiestetiikkaa. Ehkä tietotekniikkakin vanhenee kyberbiologian tieltä. Ehkä haluamme omaksua ajatukset väreinä ja hajuina.

Toistaiseksi arvostan aivan liikaa paperille painettuja kirjoja ja työpaikka-arjen inspiroivaa voimaa voidakseni kokonaan siirtyä virtuaalitodellisuuteen, mutta tuleville sukupolville se on itsestäänselvyys.

Kirjalaboratorio 2

Jatkoajatuksia edelliseen (eli kuinka vähemmän on enemmän).

Kustantamo 2.0:n perustaminen luovan teollisuuden innovaattoreiden varaan on kiehtova ajatus monin tavoin. Nämä eri alojen ammattilaiset katselevat kirjaa jo yksilöinä kukin omalta kantiltaan. Mutta vasta ryhmänä synergiaenergia räjähtää täyteen kapasiteettiinsa. Syntyy toisinajattelun toisinajattelua.

Tietysti henkilöstöluku on pidettävä järkevänä. Kymmenen miestä ja naista alkaa olla liikaa ilman kuusinumeroista liikevaihtoa. Tehtävienjaossa onkin mainio tilaisuus ylittää totunnaisia rajoja. Taitoja voi miksata renessanssihenkisesti, kunnes organisaatio löytää oikean virityksensä ja saa ulos parhaat tehonsa.

Kirjalaboratorio

Kirjalabra, Book Lab, Koeputkikirja (mutta ei Innokirja)... Minua kiehtoo idea perustaa kirjankustantamo aivan uusista lähtökohdista.

Uuden kustantamon synnyttäminen kokoamalla mainos- tai designtoimiston tapaan on tietysti riski näin pienessä maassa, jossa kaikki poikkeava herättää sisäpiireissä dissausta, mutta ehkä voimme luottaa siihen, että Suomi todella haluaa innovaatiokulttuuriksi, jollei muuten niin kaukana Ruotsin perässä. Konventioiden rikkominen ei muutenkaan hae oikeutustaan konservatiiviselta alalta itseltään vaan markkinoilta, aina uutta ja erilaista janoavalta yleisöltä, joka on ”innokirjansa” ansainnut.

Ensinnäkin popula. Kasaan kerättävät tyypit eivät tällä kertaa tulisi tylsästi vain kirja-alalta. Kuten aiemmin otin rekrytointi-postauksessa esiin, optimaalinen synergia löytyy laajennetusta skaalasta, ja nyt olisi tarkoitus levittää palettia oikein kunnolla: luovan teollisuuden toisin- ja uudelleenajattelijoista originelleihin humanisteihin ja näkemyksellisiin yhteiskuntatieteilijöihin – mukaan kutsuttaisiin niin maailmankirjallisuuden tuntija, KTM kuin se pakollinen insinöörikin. Tausta on vapaa, yhteinen vietti ja räjähtävä kemia ratkaisevat. Mehän olemme tekemässä kirja-alan vallankumousta.

Kaikki voidaan kyseenalaistaa ja rakentaa uusin konseptein. Lopputuotehan on myytävä paperituote, jossa on tekstiä, usein kuvaakin. Lateraalisella ajattelulla ja ennakkoluulottomalla ideoinnilla kirjoja voidaan (a) tuottaa alusta asti itse, (b) teettää tilaustöinä tai (c) muokata tarjotusta materiaalista. Linjalta putkahtaa sekä sattumia että sammakoita, mutta se on riskin hinta. Ehkä kustannusohjelmaan kannattaa varata myös siivu ”normaalia” julkaisutoimintaa klassikoineen ja (käännös)löytöineen, ihan vain tasapainon, mielenrauhan ja suhteellisuudentajun vuoksi.

Myös kirjallisuuden digi/nettituotanto on mahdollista tai rinnakkaista, kunhan se on taloudellisesti kannattavaa. Tässä vaiheessa pääpaino on kuitenkin fyysisessä tuotteessa, ”kirjassa”, jota ihmiset rakastavat mm. sen kosketeltavuuden ja tavaruuden vuoksi: esineeseen muodostuu side (ja himo). Vakiintuneen tuotteen konseptuaalisessa mullistamisessa riittää vielä jännitystä ja haastetta.

Myös myyntikanavia voidaan luoda epäortodoksisesti, jopa teoskohtaisesti, perinteisen kirjakauppajakelun ulkopuolelle. Samoin markkinointi on mahdollista pistää täysin uusiksi. Näistä kahdesta myöhemmin lisää.

Eli jos sinua kiinnostaa lähteä kanssani kehittämään taloudellisesti järkevää kirjalaboratoriota, ota yhteyttä. Ja sana kiertämään.

Romaani-idea 3

Kelajuttu. Esikuvana Franz Kafkan Oikeusjuttu, sovellus nykysuomalaisen asioinnista Kelan kanssa, ylivoimaiseen byrokratiaan hukkuminen. Päähenkilönä esim. pankkivirkailija, yh-äiti Korhonen, joka eräänä aamuna herää työttömänä ja joutuu karenssiin ilman että syy koskaan selviää. Mahdollisesti todellisuuspohjainen.

Kirjaideoita 11

Kauniin kevätperjantain kunniaksi pari SuurKirjaset-ideaa. Ne voi konvertoida Omituiset-sarjaksikin:

Suuri yhdistyskirja / Omituiset yhdistykset. Suomi on yhdistysten luvattu maa: 130 000 rekisteröityä yhdistystä. Kavalkadimainen läpileikkaus omituisista yhdistyksistä, seuroista ja kerhoista sekä fanklubeista. Elävä esimerkki: Suomen sekarotuisten koirien seura. Tietopaketti oman yhdistyksen perustamisesta.

Suuri verokirja / Omituiset verotukset. Verotuksen historia on täynnä uskomattomia vedätyksiä, mutta myös nerokkaita haravajärjestelmiä. Alkoholin verotus on ihan oma tapauksensa: 1600-luvulla kansan parissa keitettiin yleisesti viinaa, koska viinanpoltosta valtio sai tuhdit verotulot. Teoksessa läpikäydään huumorintajuisella ja lennokkaalla otteella paitsi suomalaisen verotuksen historiaa, myös sen sosiologiset vaikutukset. Hakusanakirjamaista luetteloa kaikista veroista, niin uusista kuin vanhoista.

Kirjaidea 10

Luulosairaan lääkärikirja. Hieman rennommalla kulmalla otettu lääkärikirja; eivät kokkauskirjatkaan ole enää pyhän tieteellisiä. Ehkäpä käänteinen lääkärikirja: sairauksia lähestytään oireista käsin eikä päinvastoin. Rauhoittava tyyli: ei jokainen flunssa ole tappava syöpä. Humoristinen kuvitus. Nimi kertoo kaiken ja inspiroi tulevaa tekijäänsä.

Kirjaidea 9

Ylpeydellä. Kahdensadan suomalaisen ylpeydenaiheet. Jokaisella on elämässään jotain, josta hän on erityisen ylpeä. Lyhyet kappaleet 200 suomalaiselta minä-muodossa kerrottuna, ilman turhia konstailuja. Joko tunnettuja henkilöitä tai sitten ihan tavallisia kansalaisia. Esipuheessa esille: ihmisillä on vain ylpeytensä, köyhimmilläkin, mitättömimmilläkin.

Lamanpiristykseksi. Ehtii vielä vaikka syksyksi, autonomian juhlavuoden kunniaksi, jos esim. Helsingin Sanomat tai Seura julistaa kirjoituskilpailun ja kokoaa parhaat kirjaksi.

Kirjaidea 8

Okei, aloitetaanpa viikko kirjaidealla, kun niistä niin pidetään.

Tee-se-itse-sivistyssanakirja: Luo itse omat sivistyssanasi.
Teoksessa annetaan palikat sivistyssanojen kokoamiseen: alkuosat ja päätteet selityksineen, prefiksit, johdokset ja yhdyssanat, kieliopilliset lainalaisuudet; lainasanan mukauttaminen mistä tahansa muun kielen sanasta jne. Tekijäksi suomen kielen maestro, huumorintajulla varustettuna. Apurahasta kymmenys meikäläiselle.

Kirjaidea 7

Huomasin masennuksekseni, että minulla on arkistoissani satoja kirjaideoita, jotka alkavat Suuri-sanalla ja päättyvät kirja-sanaan. Villitykseni lienee kummunnut Suuren kirosanakirjan ensimmäisestä laitoksesta (1993) ja siitä siinneestä SuurKirjaset-sarjasta, jonkinlaisesta populaaritietokirjojen ja yhden idean viihdekirjojen sekoituksesta, jollaisia nykypäivänä julkaistaan jo pilvin pimein. Vielä niihin aikoihin teosten nimetkin olivat hämäävän fraasimaisia, joten iskevät nimet, jotka kertoivat täsmällisesti teoksen sisällön, erottuivat joukosta.

Niihin ideoihini. Tässä yksi tyypillinen, kehitelläänpä hieman:

Suuri apinakirja. Ideana rinnastaa apinalajit ja ihmistyypit. Kuva apinasta, otsikko ihmistyypistä, luonnehdinta alle. Esimerkiksi paviaanista Jääkiekkoilija, irvailevaa kuvailua aggressiivisesta käyttäytymisestä ja laumaeläimen ominaisuuksista. Ihmistyypit voivat viitata joko ammatteihin tai luonteenpiirteisiin. Vrt. Canettin Avainkorva, Theofrastoksen Luonteita jne, mutta raflaavammalla otteella. Varma hitti.

Jatkoidea: Suuri apinakirja 2: Politiikka. Yhdistetään apinavalikoima ja maamme poliitikot, ehkäpä koko istuva eduskunta. Käsittelytapa hellän humoristinen, semi-ilkeä, kuvat puhuvat puolestaan.

Innovoiva kustantaja

Jokaisella isolla kustantamolla on jatkuva itsetutkistelun paikka. Minkään kirjatalon asema maan kustantajakartalla ei ole itsestään selvä: se korreloituu (niin hyvässä kuin pahassa) voluumiin, mutta kuka on lopulta se kustantaja, joka menee edellä ja näyttää mallia?

Tänä päivänä valttia ovat uusiutumiskyky, innovatiivisuus ja ennen kaikkea nopeus. Luovuutta ja dynaamisuuttakin on useata sorttia. Noille ominaisuuksille voidaan antaa ihan uusia attribuutteja vapaasti hengittävässä kirjatalossa. Patenttiratkaisut, ideoiden kopioinnin asteelle jäävät kustannusvalinnat ja perusturvallisuudessa uinuminen jätettäköön ambitiovaisuille kilpailijoille. Näkijä-kustantajalla on rohkeutta kokeilla uusia konsepteja ja lyödä ne perustellusti läpi.

Siis anturat ja antennit ulos. Ulkoterritoriaalinen verkottuminen, kirjantekijäviljelmiä, ideahautomoja. Kirjailijatalleja kehitettävä. Hajanaisia klassikoita sarjoitettava. Uusia kotikirjastoja mallinnettava. Retroutuksia. Maailmalta ongittava uudentyyppisiä sattumia. Verkkosivuja kehitettävä ja uudistettava säännöllisesti. Tuotteistusta ulkomaisille markkinoille. Tilausteoksia ja -toimituskuntia täsmäprojekteihin. Eikö kirjan pitäisi olla Södikan, Otavan, Tammen tai Gummeruksen eponyymi?

Ilma on sakeanaan käyttämättömistä kirjaideoista: on vain ryhdyttävä järjestelmällisesti haravoimaan sopivia kirjankirjoittajia (huom. ei siis välttämättä aiempia kirjailijoita) ja kirjanaiheita, naittamaan ne yhteen ja houkuttelemaan oikean katon alle (esim. syöpäkirja Riki Sorsalta tai lastenkasvatusopas isille Pasi Rautiaiselta). Segmenttien painoarvot muuttuvat: esimerkiksi suurten ikäluokkien eläkkeelle jääminen vapauttaa vapaa-aikaa, jota kirja-alan on hyödynnettävä tarjonnassaan.

Suomessa kustantajat eivät perinteisesti innovoi. He lukevat kirjoja (jos ehtivät), tekevät päätöksensä mutu-tiedolla ja myyntitilastojen perusteella. Kirja-ala on rutikuiva kuin ruotsin tunnit: poissaolollaan loistaa kaikki se lennokas kekseliäisyys ja rohkeus uusiin aluevaltauksiin, näkemys siitä, mihin kustantamisessa on mahdollisuudet.

Mutta vika ei ole sen enempää yhtiöissä kuin kustantajissakaan, vaan järjestelmässä. Perinteisistä kustannustaloista yksinkertaisesti puuttuu se elin, se instrumentti, jolla homma hoidetaan kotiin. Vasta kun uusi strategia on valaistunut, organisaatio voidaan miettiä uusiksi ja henkilöstö päivittää uuteen uskoon. Siitä se lähtee.

Kirjaidea 6

Suuret derbyt. Keskitytään jalkapallon suuriin derbyihin ilmiönä, niiden yhteiskunnallisiin merkityksiin, historiaan jne, esim. Lazio–Roma, Inter–AC Milan, ManU–ManC, Celtic–Rangers.

Näkyy aiheesta nykyään löytyvän artikkeli Wikipediastakin.

Romaani-idea 2 (esihistoria)

Kun joen virtaussuunta kääntyi. Tammerkosken synty. Vuoksenniskan murtuminen. Suur-Saimaan tuho.

Siinä valinnaisia teemoja. Tässä esihistoriallisen romaanin perusideana on kuvata kivikautisten suomalaisten elämää, joka kulminoituu kokemuksiin dramaattisesta luonnonmullistuksesta sisävesistöissämme. Jääkauden jälkeisen maankohoamisen seurauksena Suomi oli kuin pöytä, joka alkoi nopeasti kallistua toispuoleisesti, mistä seurasi järvien tulvimista, murtautuvia koskia, uusia jokia. Kirjailijalla on valinnanvaraa poimia suosikkinsa.

Taustaa. Noin 13 000 vuotta sitten jää alkoi vetäytyä Suomen alueelta kaakosta luoteeseen ja idästä länteen, kunnes 7000–6500 eKr. koko maa oli vapautunut jäästä. Pohjanlahden alueella mannerjäätikkö oli painanut maan lommolle lähes kilometrin verran, ja suurin osa Suomesta jäi aluksi veden peittoon. Maa alkoi kohota nopeasti. Kohoaminen ei tapahtunut tasaisesti vaan nopeammin pohjoisessa. Sisävesissä muutos näkyi niin että pohjoisten laskujokien juoksu alkoi hidastua ja järvialueet tulvia, kunnes kohoava vesi mursi lasku-uomia etelään tai länteen. Esimerkiksi Imatrankoski ja Vuoksi syntyivät veden paineen murtaessa Salpausselän Vuoksenniskan kohdalta noin 3000 eKr. Se lienee ollut suurimpia mullistuksia, joita ihminen on ollut Suomessa näkemässä. Vesi aleni useita metrejä paljastaen valtavia ranta-alueita ja Suur-Saimaasta kuroutui monia itsenäisiä järviä. Voi vain kuvitella, miten dramaattisesti se vaikutti paikallisten asukkaiden elämään.

Tarkemmin sisävesiemme kehityksestä: Matti Huurre, Kivikauden Suomi (Otava 1998), ss. 35–37.

Kirjaideoita 5 (historia)

Tässä kaksi historiaan liittyvää kirjaideaa, pariksi tai yhdistettynä:

Suomen maailmanhistoria: ulkomaalaisten/ulkomaiden vaikutus Suomen historiaan.
Maailman Suomen-historia: suomalaisten/Suomen vaikutus maailmanhistoriaan.

Uudet rekrytoinnit

Väki vaihtuu kirjatalosta toiseen kuin mainosalalla konsanaan. Välillä nostetaan konsernin sisältä vanha naama uusiin puikkoihin. Piiri pieni pyörii.

Tällaisella on nimikin: sisäsiitto. Tuloksena degeneraatio, vammaiset lapset, imperiumin tuho.

Kyse kun ei ole vain kirjabisneksestä, vaan bisneksestä yleensä. Tekisi alalle hyvää rekrytoida toisinaan väkeä koko kirjakentän ulkopuolelta. Enkä tarkoita nyt Hankenin käyneitä perustyyppejä vaan luovaa teollisuutta yleensä. Mainospellet, designerit, urheiluvalmentajat, psykologit, arkkitehdit, papit, insinööritkin. Uusi veri panisi ideat ja toimintamallit virtaamaan ihan uudella tavalla ja johtaisi irtiottoihin ja erottautumiseen.

Mutta eivätkö kustantamot ole maailman sivu rekrytoineet runsaudenpulasta kärsien? Tietysti, mutta kuka on sanonut, että ne osaavat rekrytoida oikein? Yleensä napataan taas yksi samanlainen hengenheimolainen talliin, kunnes kirjatalo on täynnä pelkkiä yhden prototyypin klooneja. Ja voivatko headhunterit toimia yhtään tämän luovemmin, toimeksiantajalleen?

Kirjankustannusta ei turhaan mielletä vanhoilliseksi. Muutosvastarinta on suuri, uuden kokeilu näkemyksetöntä, erilaisuudenpelko käsinkosketeltavaa, uudistukset haja-ammuntaa pimeässä.

Bisnekseen kuuluvat riskit, ja niitä pitää tapahtua myös rekryssä. Joskus on uskallettava palkata taloon erilaisia ihmisiä silläkin uhalla, että osa heistä osoittautuu suutariksi. Sellaista se riskinotto vain on. Jättipottina on nimittäin iskeminen kultasuoneen, sateenkaaren päähän, Midaksen sormeen.

Mitä toimitusjohtaja sitten hakee palkatessaan uutta kustannustoimittajaa, kustannuspäällikköä tai kustannusjohtajaa? Pelkkä sisälukutaito ei riitä. Kaikki pitävät kirjoista. Tarvitaan jotain enemmän. Tarvitaan ominaisuuksia, jotka kertovat lateraalisesta luovuudesta, sosiaalisesta älystä, nopeasta verkottumiskyvystä, mediapelisilmästä, sytyttävästä johtajuudesta, karismasta, ennakkoluulottomuudesta – sekä ennen kaikkea rohkeudesta: ilman rohkeutta on turha puhua visioista. Kyytipojaksi nostaisin kyvyt haistaa heikot signaalit ja synnyttää ilmiöitä.

Uusilla kasvoilla on valmiudet panostaa kotimaiseen kustannuselämään ihan uudenlaista energiaa, saada kirja-alalla aikaan vallankumousten sarjan. Eli herätys, kustantajat! Haluatteko nostaa kirjankustantamisen tässä maassa ihan uudelle tasolle? Haluatteko pitää oman talonne alan edelläkävijänä? Haluatteko jättää nimenne historiaan? Rekrytoikaa sitten oikein!

Kirjaidea 4

K18 – lapsille sallittu? Käsikirja vanhemmille, miten suhtautua ja toimia alaikäisten lasten pelaamisen ja katselemisen suhteen.

Tarkoitettu niin kasvatus- kuin strategiaoppaaksi aikana, jolloin viihdetuotteiden ikärajoituksista ei välitetä pätkän vertaa. Selvittää lukijalle (ja lapselle) liian pleikkarin pelaamisen, elokuvien katselemisen ja netissä surffaamisen haittoja (hyödythän ovat tunnetusti vähäiset). Antaa ohjeita ja suosituksia lasten viihdekulutuksen rajoittamiseen. Teemoina mm. (ikä)rajoitukset, kiellot, suositukset, rangaistukset, kaupankäynti, valistus, tutkimukset, vanhemmuus, viattoman lapsuuden loppu.

Tuotettu kirjaidea 1

Tulen myöhemmin kertomaan kirjaideoiden tuottamisesta enemmän. Perusajatuksena kuitenkin on, että innovatiivinen kustantaja kehittelee helposti tilausteoksia, jotka koskettavat tiettyjä kohderyhmiä ja kosiskelevat myös mediaa erikoisella kulmallaan.

Tässä yksi esimerkki-idea tuotetusta tilausteoksesta:

Kuusi koiraa. Novellikokoelma kuudesta ihmissuhdetarinasta, joissa näkökulma kunkin päähenkilön koiralla. Lukijapinnan kattamiseksi ”kertojat” valitaan yleisimpien koirarotujen joukosta suomenajokoirasta kultaiseen noutajaan, lisättynä muutamalla harvinaisemmalla rodulla. Novellit tilataan kuudelta sellaiselta nimikirjailijalta, joilla kyseinen koirarotu on; haukkuvalla kertojanäänellä pitää olla tunnistettavat ominaispiirteensä, joilla esimerkiksi projisoida isäntänsä/emäntänsä kontrastisuutta.

Luku voi olla toinenkin, teoksen nimi ja tarinoiden toivepituudet sen mukaan. Ja jos Kuusi koiraa on myyntimenestys, seuraavaksi tuotetaan tietenkin Seitsemän koiraa jne.

Lastenkirjaideoita 1

Tässä pari ideaa lasten kuvakirjoille:

1. Vilustunut lumiukko. Ideana se, että vilustunut pitäisi laittaa lämpimään, mutta lumiukkohan sulaisi, joten kokeillaan monia erilaisia tapoja, joilla lumiukko saataisiin lämpimäksi ilman sulamisvaaraa.

2. Sottainen sateenkaari. Sateenkaari menettää värinsä ja tulee aivan likaiseksi. Lapset tai eläimet lähtevät pesemään sitä.

Romaani-ideoita 1 (scifi/fantasia)

Tässä pari romaani- tai novelli-ideaa scifi/fantasia-genren puolelle, synkähköin yhteiskunnallisin kulmin:

1. Saadaan tieteellisesti selville, että kuolemanjälkeisessä elämässä jatkuu idyllinen paratiisi, jossa kuolleet jatkavat elämäänsä kuolinhetkensä ikäisinä. Dilemma: kuinka paljon ottaa irti tässä maailmassa ja missä iässä pitäisi kuolla, jotta tuonpuoleisessa ei olisi liian vanha? Mitä seurauksia yhteiskunnalle, kun ihmisistä tulee jossain vaiheessa itselleen tuhoisia (suicidal)?

2. Ihmiset eivät enää kuole. Kaikki sodissa, väkivaltaisuuksissa ja onnettomuuksissa kuolleet jäävätkin elämään keskuudessamme vakavasti vammautuneina, muistutuksena pahoista teoistamme, lisääntyen lukumäärältään ja prosenttiosuudeltaan jatkuvasti – kunnes lopussa kaikki tai lähes kaikki ovat vaikeasti vammautuneet.

Kustantamisen instrumentit

Kun joskus 1990-luvun alkupuoliskolla uhosin Suomen Kuvalehden Viikon hän -henkilönä pelastavani kirjan Suomessa, tuin missioni idealismiini, ideoihini, innovaatiokykyyni ja instrumenttiini. Niistä petti lopulta vain instrumenttini. Jokainen kustantaja tarvitsee instrumentin, ja minulla se oli tietysti Pikku-idis Kustannus Oy (1990–1996, R.I.P.).

Nykyinen Pikku-idis, jolla olen jatkanut kirjantekemistä vuodesta 2002, toimii aivan eri pohjalta. Ensinnäkin se on rakenteeltaan kevyt. Sillä ei ole painolastinaan lama-ajan velkataakkaa, leveätä avustajaverkostoa tai loputtomien käännöskirjojen varauslistaa. Toiseksi keskityn vain omiin kirjaprojekteihini, valmistuviksi yksi kerrallaan.

Tästä johtuen, ja vääjäämättä vanhetessani, voin todeta, että niin kauan kuin jatkan yksityisyrittäjänä, minulla ei ole missioille sen enempää idealismia kuin instrumenttiakaan, puhumattakaan ajasta. Siksi heittelen ideoitani surutta tähän blogiin, arvottomina minulle, inspiroidakseni muita.

Ne luvattoman monet käyttämättömät kirjaideani (puhun sadoista) ja varsinkin kirjakonseptini, joita sietäisi tutkia ja jalostaa, ovat vain backup-lista; uudet ja parhaat kirjaideat syntyvät ennen kaikkea ajankohtaisuudesta, suunnitelmallisuudella, täsmäprojektein. Niitäkin olen väsynyt kirjaamaan ylös. Alan tulla skeptiseksi: ei kirja-ala kaipaa mitään ideoita, se hakee (lähinnä jäljittelemällä) elämyksiä, jotka myyvät.

Pelkät ideat eivät olekaan mitään. Tarvitaan se sosiaalinen mielekkyys, joka motivoi vuosiksi eteenpäin. Pitää olla käytettävissä koko tarvittava koneisto, jotta saadaan aikaan pitkään muistettavaa jatkuvuutta. Isoilla kustantamoilla on kapasiteettinsa. Mutta yksikään niistä ei pärjää ilman omia instrumenttejaan: aivoja. Vasta aivot tekevät ideoista totta. Elämyksiä, jotka myyvät.

Uudet sukupolvet katsovat maailmaa eri tavalla. Perinteinen tyyli ei kirja-alalla kanna enää kauan. Kenestä meistä on kaavanrikkojaksi? Instrumentiksi?

Kirjaidea 3

Suuri Suomi–Ruotsi-maaottelu on tuhti ja kattava tietokirja kaikesta mahdollisesta kilpailusta ja vertailusta näiden kahden tasaväkisen kansan kesken.

Urheilun (yleisurheilu, joukkuepelit, muut lajit) lisäksi käydään läpi kulttuuri, talouselämä, politiikka, maantiede, luonnontiede, historia, sodat sekä valitut tilastotiedot: nobelisteista väkilukuun, miljonääreistä pisimpään jokeen, vanhimmasta ihmisestä koirien määrään. Kaikkea voidaan mitata, kaikkea voidaan vertailla.

Jokaisesta kaksinkamppailusta annetaan pisteet, jotka lopuksi lasketaan yhteen. Hieman tarkoituksellista tuomaripeliä ja oikeita painotuksia (kieli poskessa) – niin eiköhän se riitä hoitamaan voiton kotiin. Olisi näet parempi riittää:

Kaupallisesti ajatellen isänpäivä/joulukaupan haastajaksi Guinnessin Suurelle ennätyskirjalle.

Yrityskulttuuri

Isot kustantamot ovat monin tavoin alikehittyneitä. Yrityskulttuuri on arkaainen ja byrokraattinen. Hierarkia vanhakantainen ja hengittämätön. Vanhoista perinteistä pidetään tiukasti kiinni, vaikka ajat ja tavat muuttuvat.

Ei ihme, että alan ihmiset valittavat, että työlle muuttuu sokeaksi. Jos toimintatavat ovat kapeita ja jämähtäneitä, rutiineista voi nopeasti tulla ilontappajia.

Jo miljöö puhuu puolestaan. Kun astutaan kadulta sisään, saavutaan jylhään rappukäytävään tai prameaan aulaan. Mutta kun jatketaan sisään kustantamoon, tullaan joko 1800-luvun kirjanpitokonttoriin tai 2000-luvun insinööritoimistoon. Kummassakin tapauksessa hämmästyy ja kiusaantuu. Kirjatalot ovat viimeisiä kokeilemaan uusia toimitilamuotoja.

En sano, että kaikkien kustantamoiden pitäisi ottaa mallia tanskalaisten designtoimistojen ilmapiiristä tai panna tunkkaista sisustusta kokonaan uusiksi futuristisine kalusteineen ja innovointisoppeineen. Mutta johdon tulisi katsoa ympärilleen: nahanluontiin on tuhansia mahdollisuuksia.

Nyt kustantamot laahaavat jossain viktoriaanisella ajalla. Varsinaisia luovuuden temppeleitä ne eivät ole. Henkilökunnalle täytyy tarjota tilaa hengittää ja rikkoa rajoja, työhön täytyy herättää uudenlainen valppaus ja inspiraatio.

Kirjasarjaidea 2 (kustantajille)

Suomi on todellakin monikulttuurinen maa, mutta ei johtuen maahanmuuttajista (paitsi Helsingissä), vaan maakunnista. Suomi on pilkkoutunut moneen mikrovaltioon, joilla jokaisella on omat heimopiirteensä ja alakulttuurinsa: varsinaissuomalaiset, satakuntalaiset, pohjalaiset, hämäläiset, savolaiset, karjalaiset ja lappalaiset jakautuvat nekin omiin maakuntakeskuksiinsa, kaupunkeihinsa ja kyliinsä, jotka kaikki pitävät itseään omintakeisina suhteessa naapureihinsa.

Kurkataanpa jonkin pikkukaupungin kirjakauppaan. Löydät nopeasti erillisen hyllyn tai pöydän, jossa esitellään paikallisia kirjailijoita ja kotiseutukirjoja.

Isot kustantajat toimivat kansalliselta pohjalta: mikä myy Helsingin keski-ikäisille akateemisille naisille, yleensä riittää. Kuitenkin jokaisessa maakunnassa jokaista pikkukaupunkia myöten on omat kuhinansa, omat julkkiksensa, omat puheenaiheensa.

On siis painetta maakuntakirjailijoiden sarjalle. Paikallislehdet ja -radiot keskittyvät paikallisiin kirjailijoihin ja ilmiöihin, joten vetoapua markkinointiin tulee omasta takaa. Ja mitä suurempi paikallisjulkkis, sitä varmempi paikallismyynti. Joskus paikallisesta voi tulla jopa kansallinen bestseller.

Iso kustantaja voisi miettiä, miten tehdä tulosta (ja kulttuurityötä) maakunnallisuuden pohjalta. Isolla kustantajalla on koneistoa ja pattia vääntää haasteellisetkin ideat kultakaivoksiksi. Aku Ankan murrealbumit ovat mainio esimerkki.

Yhteinen tekijä sarjalle täytyy tietenkin löytää. Jos tyydytään nimeen Maakuntamestarit, voidaan tehdä uusintapainokset kanonisoiduista paikalliskirjailijoista.

Jos sarja on nimeltään Maakuntasankarit, otetaan avuksi kansanperinne ja tilataan tutkijoilta tai kulmakunnan kirjoittajilta teoksia Isontalon Antista Kuikka-Koposeen. Modernimmassa versiossa teetetään ihmiskuvat tämän päivän sankareista, olivat he sitten urheilijoita, poliisipäälliköitä tai pääluottamusmiehiä. Joka kaupungista löytyvät omat arjen sankarinsa.

Jos sarja on nimeltään Maakuntadekkarit, kirjamateriaalia voidaan lähestyä vaikka kirjoituskilpailun kautta. Vielä parempi, jos saadaan tilatuksi dekkari paikalliselta julkkikselta, oli hän sitten kaupunginjohtaja, poliittinen ääniharava tai koripallojoukkueen puuhamies. Millä kaupungilla ei ole vielä omaa dekkariaan?

Maakunnallisuutta voidaan hyödyntää myös muilla tavoin. Yksi idea voisi olla kirjasarja SM-liigan jääkiekkojoukkueista, oli muotona sitten fanikirja, historiikki tai kausireportaasi. Paikallislehtien urheilutoimittajat vääntäisivät nopeastikin napakat pokkarit, joita myytäisiin paikallistavaratalojen ja seurakauppojen lisäksi itse jäähalleissa samalla junioritoimintaa tukien.

Ihmisen ääni 2.0

WSOY:n Ihmisen ääni (1976–83) oli aikoinaan loistava 29 osan kirjasarja, jota ja jonka mainetta moni muu kustantamo edelleen kadehtii. Nyt kun mielipide- ja pamflettisyke ovat taas kuumimmillaan, voisi kuvitella useammankin kustantajan kiinnostuvan vastaavan sarjan perustamisesta. Itse Södikakin halunnee jälleen kerran lämmitellä omaansa.

Finanssikriisi ja taantuma ovat muuttaneet ajan: nyt on taas tilausta uusille ajatuksille ja arvoille, räväköille asenteille ja suorille totuuksille. Massakulutus vaihtuu kierrätykseen ja säästämiseen, ilmastonmuutos, energiakysymys ja yleensä kaikki yhteiskunnallinen herättävät huolta.

Ihmisen ääni ei siis tänä päivänä koske niinkään persoonaa vaan koko maailmaa. Niinpä olen heittänyt parillekin kustantajalle ideaa Maailmanparantajat-sarjasta, jossa tunnetut ihmiset (varsinkin ei-kirjailijat) ja julkkikset (joilla on sana hallussa ja ajatuksiakin päässä) tulisivat lukijan tykö ja avoimesti pohtisivat maailman tilaa ja suhdettaan siihen. Samalla he miettisivät omia (esimerkillisiä) reseptejä sen pelastamiseksi. Mukaan voisi upottaa osion, jossa he kävisivät keskustelun ilmasto-, tulevaisuus- tai muun asiantuntijan kanssa.

Maailmanparantajat-sarja olisi astetta ajattomampi ja intiimimpi kuin nämä kiihkeän vakavat nykypamfletit. Sarjan tuottajalta vaaditaan tarkkaa ja innovatiivista silmää valita, ketkä kutsutaan kirjoittamaan, sekä toki erinomaisia kustannustoimittajan taitoja. Tähdennän taas kerran sarjan huolella designatun graafisen linjan tärkeyttä.

Niin, saamani palaute oli innostunutta, mm. Gummeruksen aina avaramielinen kustannusjohtaja Risto Väisänen oli saman tien valmis pyytämään minua tuottamaan moisen sarjan. Jäin miettimään tarjousta, sillä pelkkä tuottajamalli ei välttämättä näin pitkäjänteisessä työssä riittäisi.

Kirjaidea 2

Kukkahattutäti: elintavat, asenteet ja reviiri.

Kirjaidea 1 (valokuvakirja)

Suomen kauneimmat Kelat. Valokuvakirja Suomen Kansaneläkelaitoksista.

Wikipedian mukaan Kelalla on palvelupisteitä yhteensä 451, joista toimistoja 263, sivuvastaanottoja 43 ja yhteispalvelupisteitä 145. Näin ollen kirjaan riittäisi hyvin 263 Kela-kuvaa. Kelan omilla sivuilla (jotka uudistuvat 14.2.) näkyy mallia, kuinka kaunista betoni on.

Jos teoksesta halutaan nykysuomalaisen arkirealismin klassikko, ehdotan tekijäksi Martti Lintusta, joka voisi hoitaa koko paketin valokuvaamisesta kuvateksteihin. Mielestäni kirjaa ei kannata lähteä toimittamaan suoraan Kelan omista kuvista, koska tällöin menetetään tärkeä road movie -tunnelma. Kela puhuttelee jokaista suomalaista, ja tämä teos on rujonkaunis läpileikkaus halki koko maan.

Idean inspiraationa on Viivi ja Wagner -strippi (HS 26.9.07), joka tietysti lisättäisiin esipuheeseen tai takakanteen. Mikäli leikkimieltä (ja budjettia) riittää, kustantaja ja tekijä voivat ajatella yhteistyötä piirtäjä-Juban kanssa. Wagner-sika olisi omiaan elävöittävänä vinjettikommentoijana.

Hyvällä suunnittelulla ja taitolla koko kansaan uppoava hitti.

Varokaa Sekoittajaa!

Ohituskaista-konseptissani toin esille erikoiskirjojen kustannuspäällikön. Ajatusta voi kehittää eteenpäin. Täsmäprojektien läpiviennin lisäksi isossa kustannustalossa tarvitaan ns. Sekoittaja. Okei, se kuulostaa supersankarin arkkiviholliselta, mutta hänen tehtävänään on toimia talon sisällä yleisenä asioihin sekaantujana ja konventioiden kyseenalaistajana – tietenkin aina työrauhaa kunnioittaen.

Joka alalla tapahtuu fakkiutumista; moinen free agent, ns. vallaton virus, olisi se ulkopuolinen silmäpari, joka varmalla vaistollaan sanoisi, milloin ollaan menossa metsään tai milloin olisi aika kokeilla jotain uutta. Samalla hän toimisi ehtymättömänä ideamyllynä.

Kyseinen välkky voisi Gummeruksella sanoa suoraan toimitusjohtaja Ilkka Kylmälälle, että nyt laman aikana vuokrahinnat elävät, joten kannattaisikohan miettiä muuttamista Punavuoreen tai Kaartinkaupunkiin – siellä ne muutkin suuret ovat – ja avata samalla oma kivijalkakauppa. (Tai ainakin huomauttaa kohteliaasti, että verkkokaupan etusivulla toitotetaan yhä tänään, että ”Joulun parhaat lahjat löydät täältä”.)

Kyseinen hehkulamppu voisi Otavalla osallistua kustannuspäällikkö Jaana Koistisen kanssa palaveriin sellaisen kirjailijan kanssa, joka alkaa muistuttaa jo kuihtunutta huonekasvia, ts. jonka ideat ovat ehtyneet ja joka äkkiä kaipaisi uudenlaisia näkökulmia kirjoittamiseensa.

Kyseinen herättäjä voisi WSOY:llä vinkata kustannuspäällikkö Kiti Kattelukselle, että ota jo suomennosohjelmaasi se Jonathan Lethem, yksi aikamme suurimmista kirjailijalahjakkuuksista, koska Loki-Kirjojen Niko Aula ei ole enää kiinnostunut jatkamaan hänen kanssaan.

Ja kyseinen tuppautuja voisi jollakin muulla isolla kustantamolla spotata tietokirjaosastolla syttyneen negatiivisen ihmiskemiareaktion ja puuttua asiaan sillanrakentajana, sisustussuunnittelijana ja hohtokeilailuun viejänä.

Kaikkiin on ratkaisu, kun talon sisällä liikkuu Sekoittaja.

Onhan niitä ollut mainostoimistoissa isoäitejäkin.

Kirjallinen leikki

Jatkoidea edelliseen.

Kustantaja kokoaa tallistaan kolme eri lajityypin fiktiokirjailijaa (esim. perusprosaisti, dekkaristi, scifi-kirjailija). Rinki saa ”salaiseksi tehtäväkseen” kirjallisen leikin: he sopivat keskenään yhteisestä sivuhenkilöstä, joka tulee esiintymään kunkin työn alla olevassa romaanissa. Kirjoitusvaiheen loppupuolella rinki vertailee ja viimeistelee vielä yhteisen sivuhenkilön detaljeja.

Romaanit julkaistaan ulos. Mediahuomio taattu. Samoin kumulatiivinen myynti.

Yleensä suosin kertaideoita tehokkaan impaktin vuoksi, mutta jos leikkimielisyyttä riittää uusille kokoonpanoille, sivuhenkilön sijasta voidaan kokeilla esim. henkilöautoa, jossa on sama rekisterikilpi, tai yhteistä tapahtumapaikkaa, jonka rinkikirjailijat istuttavat omaan romaaniinsa eri näkökulmin mutta yhteisin viittauksin.

Lastenkirjapuolella idea on sovellettavissa kuvitukseen: kolme eri lastenkirjojen kuvittajaa sopii keskenään hahmosta tai asiasta, joka tulee esiintymään kunkin kuvituksessa detaljina. He voivat myös sopia, että hahmot kommentoivat toisilleen tai välittävät tupuhupulupumaisen ketjuviestin. Oivalluksen riemu jätetään lukijoiden huostaan.

Workshop

Luovan kirjoittamisen workshopit ovat yleisiä Amerikassa, mikä on yksi osasyy sille, että Amerikasta tulevat tämän ajan parhaat kirjailijat.

Iso suomalaiskustantaja voisi soveltaa workshopia oman tallinsa kirjailijoihin paitsi sitouttamismielessä myös kirjallisen laadun takuuvarmaksi kohottamiseksi. Workshopia voidaan ajatella kustantajan tarjoamana sateenvarjoapurahana.

Valistunut, Amerikasta hieman lisäoppiakin ehkä hakenut kustannustoimittaja toimii tutorin kaltaisena alkuunsaattajana kokoamalleen 5–6 kirjailijalleen. Yhtä aikaa uusimman romaaninsa kirjoittamisen aloittaneet kirjailijat ohjeistetaan tapaamaan säännöllisin väliajoin joko toistensa luona tai kustantajan osoittamissa tiloissa: he käyttävät ajan toistensa käsikirjoitusten ääneenlukemiseen, peilaamiseen, arvioimiseen ja niistä keskustelemiseen. Ideoita heitellään ja materiaaleja hiotaan. Istunnot jatkuvat 6–12 kuukautta eli sen ajan, minkä romaanien valmistuminen vaatii.

Lopputuloksena kustantaja saa kirjailijoiltaan kuusi käsikirjoitusta, jotka todennäköisesti ovat kuusi kertaa tavallista parempia.

Kirjasarjaidea 1 (kustantajalle)

Fiksulla kansilinjalla mietityn romaanisarjan Uusia eurooppalaisia kirjailijoita valinnoissa katetaan järjestelmällisesti kaikki Euroopan valtiot. Kustakin maasta poimitaan suomennettavaksi sellainen alle nelikymppinen nouseva kirjailijatähti, joka omassa maassaan on saavuttanut yhteiskunnallisella kuvauksellaan ja omintakeisella tyylillään jonkinlaista tunnustusta, pöhinää ja kulttimainetta, mutta ei ole vielä noussut kansainväliseen tietoisuuteen.

Tämä kuuluu lähinnä sarjaan kulttuuriteot, mutta sattumat ja sitä kautta kaupalliset menestykset ovat todennäköisiä. Ja mikä tärkeintä, lukijakunta saisi aivan uusia herkkuja luettavakseen.

Mutta ei tässä kaikki. Iso suomalaiskustantamo voisi ajaa ideaa läpi koko EU:n tasolla. Näin olisi mahdollisuus luoda koko EU:n kattava modernin eurooppalaisen kirjallisuuden kirjasto. Jos jokaisessa unionin 27 jäsenvaltiossa julkaistaisiin oma 26 romaanin käännössarjansa, se tietäisi 702 rajat ylittävää teosta!

Tarjottavat nimikkeet saisivat vaihdella maata kohti, esimerkiksi Suomesta löydettäisiin helposti useampi sopiva kirjailijalahjakkuus. Uusien lukunautintojen lisäksi EU-kansat oppisivat tuntemaan toisiaan paremmin, mikä edistäisi yhtenäisyyttä ja rauhaa sekä laajentaisi kulttuuritietoisuutta. Euroopan unioni voisi hyvinkin kiinnostua rahoittamaan projektia unioninsisäisen kulttuurinedistämisen varjolla.

Kirjailijoiden kalastelua

Ulospäin ei näy, että isojen kustantamojen välillä esiintyisi kilpailua. Kuukausittaisia myyntilistoja silmäillään ja tulkitaan, mutta veri ei tantereella haise. Kaikki ovat osapuilleen tyytyväisiä asemaansa; joka vuosi tullaan maaliin suunnilleen samassa järjestyksessä. Kirjankustannus on herrasmieslaji.

Väärin. Se on pelkurien laji. Kyllä kyllä, enkä jaksa lakata ihmettelemästä tätä, sillä olen tullut kodista, jossa ei ollut vaikeuksia yhdistää taiteentekoa ja taloudellista yrittämistä.

Ehkä kustantajilla ei yksinkertaisesti ole liikemiesvaistoa? Ehkä heiltä puuttuvat rohkeus ja kunnianhimo? Ehkä heiltä puuttuu se riskillä pelaava visionäärisyys, joka vaaditaan menestysjohtajalta? Tekevätkö pahvikansien väliin sidotut paperiniput alasta todella niin ylevää, että niin taloudellinen pyrintö kuin leikillinen kokeilunhalu tuomitaan alhaiseksi?

Pelkurien ja sokeiden laji.

Mutta kustantajaksi tulemiselle ei ole korkeakouluja. Humanistista ei ole automaattisesti johtamaan yritystä. Jospa minä autan.

Niin kuin Ruukki on riippuvainen metallista, kirjankustantamon pääomana ovat kirjailijat. Tämä tiedetään. Moni kustannustoimittaja pystyy tekemään teksteille kosmeettisia ihmeitä, mutta ilman kirjailijoita hän olisi työtön. Moni kustantaja pystyy palkkaamaan päteviä kustannustoimittajia, mutta ilman kirjailijoita hän siirtyisi nopeasti muihin tehtäviin.

Mutta vaikka se tiedetään, strategioita sen eteen ei tehdä.

Enkä tee minäkään nyt (ilman asiallista korvausta), mutta voin heittää muutamia ajatuksia.

Jokainen kustantamo tarvitsee valovoimaisia, myyviä ja tunnustuksia kahmivia kirjailijoita, tässä järjestyksessä. Miten houkutella heitä talliinsa? Kustantamosta on tehtävä niin kiinnostava, että sinne haluavat niin uudet kuin vanhat kirjailijat. Pelkkä imagonkohennus ei riitä.

Resepti on yksinkertainen: on pidettävä huolta kirjailijoista. Maailma on kova; hyvä sana leviää. Kaikki mehiläiset tungeksivat makeimman kukan ympärillä.

Kustantaja voisi tarjota luottokirjailijoilleen kotisivujen suunnittelupalvelua (siihen ei talonsisäiseltä webmasterilta menisi montaa tuntia, tekstihän tulisi kirjailijalta) tai vaikkapa perustaa oman jalkapallojoukkueen – tiedän, että se purisi moneen tuntemaani kirjailijaan. Apuraha- ja kannustusjärjestelmiä on kehitettävä ihan uusiin tapoihin. Kustantamonsisäisiä kirjailijaverkostoja (yli maanrajojen) on tiivistettävä niin sosiaalisesti, koulutuksellisesti kuin ammatillisesti. Pienempiä huomionosoituksia keksisi äkkiä kymmeniä.

Niinkö se onkin: kustantajilta puuttuvat isän- ja äidinvaistot?

Silloin tällöin kirjailijat saavat tarpeekseen nykykustantajastaan ja haluavat vaihtaa leiriä. Julkisuuteen se näkyy signaalina siitä, että yksi kustantaja elää hypeä ja toinen kustantaja menettää arvokasvoja tallistaan. Sitä selitetään usein kustannustoimittajan perässä muuttamiseksi. Minulle se on merkki siitä, että jätetyssä kustantamossa jokin oli pahasti pielessä. Mutta niinhän meissä kaikissa, ihmisissä.

Ohituskaista-konsepti

Nopeus on valttia. Markkinoihin ja elämänmenon aaltoihin pitää reagoida nopeasti ja sivaltavan tarkasti. Yleisö haluaa toisinaan tiettyjä kirjoja juuri tietyllä hetkellä – näihin tilaisuuksiin on tartuttava ammattitaidolla ja laadulla. Otetaan esimerkiksi WSOY. Raskaasti seilaavalle suurkustantamolle on luotava ns. nopeiden joukkojen osasto: liikkuva yksikkö, joka reagoi nopeasti täsmäteoksin ja -markkinoinnein. Nimitetään sitä vaikka Ohituskaistaksi.

Kun esitin tämän ajatukseni marraskuussa 2007 WSOY:n silloiselle kustannusjohtajalle Touko Siltalalle, hän innostui kovasti. Pian tapaamisemme jälkeen hän värväsi nopeiden joukkojen osastoonsa pikkuveljensä Aleksin, hyppäsi huipulta alas ja perusti oman pienkustantamonsa. Sitä se kirjarakkaus teettää.

Kustannusalalla iso organisaatio toimii ja liikkuu hitaasti, vaikka onkin ihan hyvä kustantamaan perustuotteensa. Virkeään, valveutuneeseen ja ennakkoluulottomaan maineeseen riittää kuitenkin, että sesonkiin mahtuu yksi tai kaksi poikkeavaa, huomiota herättävää julkaisua. Enempää se ei vaadi, ja yleishitaus annetaan anteeksi ja päinvastoin hyväksytään luotettavuuden merkiksi.

Ratkaisumallina on Ohituskaista. Tähän riittää yksikin henkilö: erikoiskirjojen kustannuspäällikkö, jossa yhdistyvät kirjankustannus- ja markkinointitaju. Hänellä on vapaus toimia talon sisällä ja koota oikeat henkilöt mukaan täsmäprojekteihin tai kerätä kasaan ulkopuolisia toimituskuntia tilausteoksiin. Hänelle voidaan myös sysätä talon kiireiset tapaukset. Tavoitteena on kasata kirja muutamassa viikossa, hoitaa media ja julkaista kirja saman tien ulos.

Tarkensin sähköpostissa Toukolle 8.11.07 seuraavasti: ”Tuoreena esimerkkinä Jokelan kouluammuntatapaus [joka tapahtui edellisenä päivänä]. Pikakustannuspäällikkö olisi jo tänään seulonut asiaan vihkiytyneet toimittajat ja sopinut jonkun heidän kanssaan siitä, että tapauksesta kirjoitetaan esim. fiktiiviseen muotoon kirjoitettu reportaasiromaani. Se kertoisi trillerimäisesti edeten Pekka-Eric Auvisen kohtalokkaasta verilöylypäivästä (7.11.07), ja siihen olisi punottu mukaan syyt ja seuraukset. Toimittajalta tulisivat runko ja faktat, psykologilta kollektiivisen surutyön ainekset, haamukirjoittaja silottaisi tarinan vetäväksi. Kirja julkaistaisiin viimeistään ensi keväänä. Varma nakki (jos sallit ilmauksen; itse tapaushan on tietysti hirvittävä).”

Ohituskaista-konsepti on jotain paljon enemmän kuin nykymuodikas pamflettitehtailu. Se on määrätietoista uusien kirjaideoiden ketjuinnovointia, heikkojen signaalien tuotteistamista, yhteiskunnan intuitiivista kuulemista, välitöntä reagointia.